Upseeriliitto ja Päällystöliitto vaativat työkomennuksen matka-ajan pikaista muuttamista työajaksi.
MTV Uutiset kertoi eilen poliisien keskuudessa puhuttaneesta muutoksesta, jonka myötä poliisien matka-aika työtehtäviin muuttuu työajasta palkattomaksi vapaa-ajaksi.
Poliisien lisäksi tulli, rajavartijat ja sotilaat vaativat Valtiovarainministeriötä korjaamaan pikaisesti tulkintaansa siitä, mikä on korvattavaa työaikaa.
Esimerkiksi viime vuoden Trumpin ja Putinin huippukokoukseen Helsinkiin kutsuttiin virka-apua ympäri Suomen, ja matkustusaika oli palkallista.
Ministeriö muutti kesken työehtosopimuskauden tulkintaa siitä, että turvaamiskomennukselle matkustus ole enää korvattavaa työaikaa.
Lue myös: Poliisien keskuudessa kiehuu, kun matka-aika työtehtäviin muuttui ministeriön päätöksellä vapaa-ajaksi: "Kun virkamies on virkavermeissä, kyllä se on työaikaa"
Liitot ovat asiasta toista mieltä ja vetoavat EU-tuomioistuimen päätökseen, jossa asia on tulkittu toisin.
– Siellähän on tapauksia, joissa on tuomittu, että tämä kaikki on työaikaa kun ollaan menossa sinne operaatioon. Työajalla tarkoitetaan mitä tahansa ajanjaksoa, jonka aikana työntekijä on työnantajan käytettävissä ja suorittaa sitten sitä tehtävää, sanoo Upseeriliiton puheenjohtaja, everstiluutnantti Ville Viita.
Liitot: Asian korjaamiseen olisi nopea keino
Upseeriliitto ihmettelee sitä, että Suomessa lakia ei tulkita samalla tavalla kuin EU-tuomioistuimessa käsitellyissä tapauksissa.
