Tulevaisuuden keittiössä

Vesi solisee luonnonlähdettä muistuttavasta aukosta, ruoka kypsennetään laavagrillin avotulella ja keittiö osaa ruokatavaroihin kätkettyjen mikrosirujen avulla arvioida itse jääkaapin täyttötarpeensa ja laatia ostoslistan - tai heijastaa tarvittaessa seinälle videopätkän, jossa opastetaan vaiheittain jonkun ruuan valmistusohje. Scifiä - vaiko sittenkin tulevaisuutta?

Taideteollisen korkeakoulun Future Home -tutkijakoulun tohtoriohjelmaan osallistunut sisustusarkkitehti Esa Vesmanen uskoo, että tulevaisuudessa ihmiset hakevat keittiöstä ennen kaikkea luonnonläheisyyttä ja uudenlaista tunnelmaa.

- Kun tähän asti tärkeintä on ollut funktionaalisuus, tulevaisuudessa panostetaan myös elämyksiin.

Vesmanen haluaa omassa suunnittelussaan vapautua historiallisesta taakasta - liiasta rationaalisuudesta ja teollistuneisuudesta - ja poimia menneisyydestä parhaat oivallukset oman suunnittelunsa pohjaksi.

- Keittiössä ovat läsnä kaikki perusasiat, vesi, tuli ja ilma, sekä maa ruoka-aineiden muodossa. Se on mielestäni tärkeintä.

- Tahdon katsella asioita uudella tavalla ja löytää uusia rakenneratkaisuja ja toteutuksia keittiöön. Veden ei tarvitse merkitä hanaa vaan veden voi ajatella myös vaikka lampena. Ja keittolevyjen tilalle voidaan ottaa jälleen tuli.

Kestävyys ja laatu arvossaan

- Tulevaisuudessa tärkeäksi tekijäksi saattavat tulla myös keittiöiden laadukkuus ja entistä pidempi käyttöikä. Tämä saadaan aikaan rungon kestävämmällä materiaalilla. Pidemmän käyttöiän myötä saavutetaan myös nykyaikaiset ekologiset tavoitteet ja keittiöstä voidaan tehdä muunneltava.

Vesmanen kertoo keskittyneensä aluksi luomaan keittiön selkärangaksi uudenlaisen metallikehikon. Se toimii perusrakenteena, jota voi jakaa pienempiin osiin, kaapeiksi tai tilaksi liedelle tai jääkaapille. Runko sopii myös tilanjakajaksi keskelle huonetta. Sen verhoilua ja sisältöä voi muuttaa tarpeiden mukaan, joten kaappien käyttöikä voi olla pitkä.

Teräksestä ja lasista valmistetun rungon jälkeen Vesmanen on suunnitellut keittiön myös muunneltavista puukomponenteista. Seuraavaksi on tarkoitus pureutua kokonaan uudenlaisen, elämyksellisen, keittiön suunnitteluun.

Ruuanlaittoa ja seurustelua

Kun yhä useampi ihminen saa elantonsa ajattelutyöstä ja kaipaa vapaa-aikanaan vastapainoksi käsillä tekemistä, ruuanlaitosta tulee monille mieluista puuhaa, sosiaalinen tapahtuma ja seurustelumuoto. Suuntaus on vähän vastaava kuin nykyinen puutarhainnostus.

- Ihmiset eivät enää halua olohuoneesta eristettyä ja ahdasta keittiötä, vaan tilavan työtilan, jossa mahtuu sekä kokkaamaan että seurustelemaan, Vesmanen uskoo. - Keittiöön täytyy mahtua useampi ihminen kerralla, kun ennen keittiössä hääri etupäässä emäntä tai kotiapulainen. Tämäkin vaikuttaa varmasti keittiöiden suunnitteluun tulevaisuudessa.

Keittiö käyttäjän mukaan

Vesmasen mukaan keittiöiden suunnittelussa on koittamassa uusi aika myös siinä mielessä, että tärkeimmäksi nousevat käyttäjän tarpeet. - On herätty ajattelemaan, että keittiö kannattaa suunnitella käyttäjän mukaan. Asukas voi itse vaikuttaa siihen, miten keittiö on sijoiteltu asunnossa ja minkä kokoinen se on. Olen ollut mukana suunnittelemassa erilaisia keittiömalleja eri käyttäjäryhmille. Niistä on tekeillä käyttäjäkyselykin yhdessä Kuluttajatutkimuskeskuksen kanssa.

Valmisruualla elävät kiireiset tai nautiskelijat haluavat vain yksinkertaisen keittiön, jossa voi lämmittää helposti ruokaa. Kaiken itse kokkaavat taas arvostavat isoa ja monipuolista keittiötä, joka toimii olohuoneen jatkona. Iäkkäille suunnitellaan erityisratkaisuja, alas liukuvia kaappeja tai uusia turvalaitteita, jotka esimerkiksi sammuttavat hellan automaattisesti.

Ekologiset arvot otetaan myös entistä enemmän huomioon. Keittiön pitkäikäisyyden lisäksi huomio kiinnittyy jätteiden lajitteluun. Tulevaisuuden keittiöön tarvitaan nykyistä enemmän kierrätysastioita. Kerrostalojen jäteastioista ravintonsa keräävät nomadit käyttävät keittiötään kenties aivan uudella tavalla.

Astiatkin mittatilaustyönä

Tulevaisuudessa astiatkin saatetaan valmistaa mittatilaustyönä käyttäjälle sopivaksi. Future Home -ohjelmaan osallistuneen Helena Leppäsen suunnittelemien lautasten ulkoreunassa kulkee värikäs raita, ja sivussa on kiinni pitelemistä helpottavia pykäliä, porrasmaisuutta.

Astioiden muoto ja värit eivät ole sattumaa - vaan tulosta tarkasta, käyttäjälähtöisestä suunnittelusta. Ne, joiden käsistä ovat voimat kadonneet tarvitsevat kevyitä muoviastioita, ja käsien vapinasta kärsiville taas ovat parempia painavat keramiikka-astiat.

Helenan suunnittelemia prototyyppejä testattiin neljässä eri laitoksessa ja tulokset olivat rohkaisevia. Jopa vaikeasti dementoitunut henkilö, joka ei ollut aikoihin osannut syödä itse, oli ottanut lusikan käteen ja syönyt uudelta lautaselta. Värireunus oli auttanut häntä hahmottamaan missä ruoka on. Sopivien astioiden avulla ihmiset voivatkin selviytyä ruokailusta omin voimin entistä pidempään.

  • Teksti: Nina Pinjola
  • Kuvat: Planet Design

Lähde ja lisätietoja:

Lue myös:

    Uusimmat