Tuleva opetusministeri lupaili vielä hetki sitten suuria – Miksi kelkka kääntyi?

Vielä huhtikuun 18. päivä julkaistussa blogikirjoituksessaan kokoomuksen Sanni Grahn-Laasonen maalasi kaunista visiota suomalaisen koulutuksen tulevaisuudesta. 

”Lisäksi tarvitaan uskoa osaamiseen ja uskallusta panostaa koulutukseen, vaikka tulokset näkyisivätkin vasta pidemmällä tähtäimellä. Koulutuksen mallimaa taantuu, jos se ei uudistu. Otetaan käyttöön digitalisaation mahdollisuudet. Luodaan Suomeen ilmapiiri, joka kannustaa oppimaan, tutkimaan, kiinnostumaan. Suomalainen korkeakoulutus ja tutkimus on nostettava lähemmäs maailman huippua.”, Laasonen kirjoitti.

Vappupuheissaan Lahdessa ja Porissa Grahn-Laasonen puolusti jämäkästi koulutusta säästöleikkurilta, kirjoitti Helsingin Sanomat.

– Tehdään arvovalinta: ei leikata enää koulutuksesta. Paras investointi tulevaisuuteen on panostus lapsiin, nuoriin ja osaamiseen. 

Tuleva opetusministeri joutuu nyt asettelemaan sanansa eri tavalla, kun hallitusohjelmassa julkaistiin kovat koulutukseen kohdistuvat säästöleikkaukset. Kaikkiaan opetuksesta, tieteeestä ja koulutuksesta leikataan 541 miljoonaa euroa. Leikkausten seurauksena mm. perusopetuksen kasvaviin luokkakokoihin ei ole luvassa helpotusta, opintotukikuukausien määrää rajataan ja tuen indeksisidonnaisuudesta luovutaan.

Grahn-Laasonen ei ole kuitenkaan ainoa koulutuksen nimeen vannoja. Kaikki hallituspuolueet lupailivat etukäteen, ettei koulutuksesta tingitä.

MTV Uutiset ei ole vielä tavoittanut Grahn-Laasosta kommentoimaan tulevaa pestiään opetusministerinä.

Grahn-Laasonen on huomenna Huomenta Suomen vieraana kello 7.40.


Lue myös:

    Uusimmat