Tukholman koronapotilaiden ensiavuksi tarkoitettua kenttäsairaalaa ei vieläkään otettu käyttöön – nyt tapellaan vuokranmaksusta

5:29
Tutkijat löysivät koronasta uuden version.

Tukholman messukeskukseen rakennettua kenttäsairaalaa ei ole vieläkään otettu käyttöön, kirjoittaa Expressen.

Maaliskuun puolivälissä Tukholman alue aloitti yhdessä kiinteistöyhtiö Locumin ja Ruotsin asevoimien kanssa Tukholman messukeskuksen alueen muuttamista kenttäsairaalaksi koronan vuoksi.

Tarkoitus oli lisätä tehohoitopaikkojen määrää koronan runtelemassa Ruotsissa, mutta Expressenin mukaan sairaalaa ei ole vieläkään otettu käyttöön. Tukholman alue ja messukeskus kiistelevät alueen vuokrasta eikä siitä ole päästy yhteisymmärrykseen.

Tukholman messukeskuksen toimitusjohtaja Christian Clemens sanoo Expressenille, että vuokrasopimusta koskevat neuvottelut aloitettiin vasta viime viikkoina.

– Mielestäni Tukholman alueella ei ole ollut aikaa keskittyä itse sopimukseen. Olemme yrittäneet ensisijaisesti saada sairaala valmiiksi mahdollisimman nopeasti, ja siksi sopimuskeskustelu on alkanut myöhemmin.

Clemens kertoo, että laskelma vuokrahinnasta perustuu vertailuun lähellä olevien terveydenhuoltoon tarkoitettujen kiinteistöjen neliövuokrien kanssa.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja