Tsunami iski Indonesiaan: Yli 200 kuollut ja yli 800 loukkaantunut – ihmisiä kehotetaan pysymään poissa rannikolta

Tsunami kylvi järkyttävää tuhoa Indonesiassa 1:19
Indonesian Sundan salmeen iskenyt tsunami on saanut aikaan järkyttävää tuhoa.

Viimeisimpien tietojen mukaan ainakin 222 on kuollut ja 843 loukkaantunut Indonesiassa tsunamin iskeydyttyä Sundasalmessa.

Kuolonuhrien määrän pelätään nousevan kun tuhojen selvittely etenee. Indonesian katastrofivirasto kertoo myös satojen rakennusten vahingoittuneen.

Tsunami iski rantaan Jaavan ja Sumatran saarten välisessä Sundasalmessa, joka yhdistää Jaavanmeren ja Intian valtameren toisiinsa.

Tsunamin sysäsi mahdollisesti liikkeelle merenalainen maanvyöry Anak Krakataun tulivuoren purkauduttua.

Indonesia on kärsinyt useista luonnonkatastrofeista vuoden aikana. Tuhansia kuoli Sulawesin saaren tsunamissa ja lokakuussa matkustajakoneen putoaminen Jaavalla aiheutti lähes 200 ihmisen kuoleman.

Turisteja ja paikallisia on neuvottu pysymään poissa Sundasalmen rannikkoalueelta, sillä alueella on edelleen voimassa varoitus nousuveden vuoksi.  

Muokattu 23.12.2018 kello 12.50. Uhrilukua päivitetty.

Lue myös:

    Uusimmat