Laura* joutui selkäkipujensa vuoksi lääkekierteeseen ja masentui. Hymyllä tsemppaavan kipupotilaan oireille ei löytynyt määritelmää, saatikka ymmärrystä.
– Minulla lukee monessa paperissa, että potilaan kertomus ja ulkoinen habitus eivät vastaa toisiaan. Mutta minä tsemppaan, jos lähden kotoa. Otan ryhdin, pistän hymyn kasvoille ja tukan kuntoon ja menen sairaalaan kertomaan, että minua särkee, kertoo selkäkivuista kärsivä Laura.
– Sitten papereissa lukee, että potilas on sanonut että särkee, mutta se ei näy missään. Kun paperilla on jana nollasta kymmeneen ja kysytään, että kuinka paljon särkee, niin minä laitan numeron kahdeksan. Sitten minulle sanotaan, että "niin, niin just joo".
Särkyä ei tunnisteta
Kun särkyä tai sen lähdettä ei tunnusteta, tarvitaan sairaudelle toinen nimike. Kipua kun ei voi osoittaa samalla tavoin, kuin esimerkiksi poikki olevan jalan.
– Minulle on sanottu suoraan, ettei tietyillä diagnooseilla ole mitään arvoa. Mutta niin kauan kuin joku laittaa papereihin, että minulla on mielenterveydellisiä ongelmia, saan psykoterapiaa ja siihen vammaistukea.
Laura huomauttaa, että kipu jo yksin on sairaus, vaikkei sen alkulähdettä aina konkreettisesti tietäisikään.
– Vaikka lääketieteellisten määritelmien mukaan tuossa kohtaa ei voi olla kipua, niin kyllä kivun pitäisi olla silti hyväksyttävää ja tunnustettava asia. Terveydenhuollossa on hyviä ihmisiä, mutta kipupotilaat ovat väärinymmärrettyjä ja tukea vaille jäänyt ryhmä.
