Trumpin poika julkaisi sähköpostikeskustelunsa liittyen venäläisasianajajan tapaamiseen

Trumpin poika ahdingossa 2:01

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin poika Donald Trump Jr. on julkaissut Twitter-tilillään sähköpostikeskustelun, joka johti venäläisen asianajajan Natalia Veselnitskajan tapaamiseen New Yorkissa viime vuonna. Trump Jr. julkaisi samaan aikaan viestien kanssa tiedotteen, jossa hän sanoi julkaisevansa viestit ”täydellisen läpinäkyvyyden” vuoksi. 

Kustantaja Rob Goldstone lähetti alkuperäisen viestin, jossa hän kertoo, että venäläislähteet ovat valmiit tarjoamaan Trumpin kampanjalle raskauttavaa tietoa demokraattien Hillary Clintonista. Tietojen kerrotaan olevan osa Venäjän ja sen hallituksen halua tukea Trumpin kampanjaa.

Trump Jr. vastaa ehdotukseen, että hän "rakastaisi sen kaltaista informaatiota etenkin myöhemmin kesällä" ja ehdottaa yhteydenpitoa myöhemmin.

Goldstonen viesti on lähetetty 3. kesäkuuta ja Trump Jr. vastasi siihen samana päivänä. Viesteissä ei kerrota tarkemmin sitä, minkälaisia tietoja venäläisillä olisi tarjota.

Viestiketjussa Goldstone sanoo, että häntä on pyydetty järjestämään tapaaminen Trump Jr.:n ja ”Venäjän hallintoon kuuluvan asianajajan välillä”. Pyyntö tapaamisesta on peräisin ilmeisesti Goldstonen asiakkaalta, azerbaidzhanilaiselta laulajalta Emin Agalarovilta, joka on varakkaan liikemiehen Aras Agalarovin poika, kertovat ABC News ja New York Times. Viesteissä viitataan Emin Agalaroviin vain etunimeltä.

Viestiketjussa Goldstone ja Trump Jr. sopivat, että tapaaminen asianajajan kanssa tapahtuu Trump Towerissa kesäkuun 9. päivä.

"Minulla ei ollut tietoja Clintonista"

Trump Jr. tapasi viime vuonna vaalikampanjan aikana asianajaja Veselnitskajan, joka oli luvannut hänelle Clintonia koskevia tietoja. Veselnitskajalla on kerrottu olevan siteitä Kremliin.

Niin Kreml kuin Veselnitskaja ovat kieltäneet olleensa minkäänlaisessa yhteydessä keskenään. Veselnitskaja sanoi tiistaina NBC-kanavan haastattelussa, ettei hänellä ollut minkäänlaisia arkaluonteisia tietoja Clintonista.

– On mahdollista, että he halusivat tällaista tietoa niin paljon, että he kuulivat vain mitä halusivat kuulla, Veselnitskaja sanoi.

Veselnitskajan mukaan häneltä kysyttiin tapaamisessa, onko hänellä minkäänlaista tietoa siitä, että demokraattien saamat lahjoitukset tulisivat ”sopimattomista lähteistä”.

Veselnitskaja sanoi, ettei hänellä ollut sellaisia tietoja, eikä hänellä ollut aikomusta sellaisia hankkia. 

Lue myös:

    Uusimmat