Yhdysvaltain kongressin valvontakomitean julkaisemat asiakirjat paljastavat, että Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump yritti painostaa maan oikeusministeriötä julistamaan presidentinvaalit vilpillisiksi, vaikka siitä ei löydetty todisteita.
Valvontakomitean julkaisemien asiakirjojen tiedoista uutisoivat muun muassa uutistoimisto Reuters ja New York Times.
Valvontakomitean mukaan Trump painosti viime vuoden lopulla oikeusministeriön johtoa julistamaan vaalit korruptoituneiksi, jotta hän ja hänen liittolaisensa pystyisivät käyttämään sitä vaalituloksen kumoamiseen.
Vaatimukset ovat poikkeuksellisia, sillä presidentti ei yleensä sekaannu Valkoisesta talosta itsenäisen oikeusministeriön toimintaan oman etunsa edistämiseksi.
"Sanokaa vain, että vaalit olivat korruptoituneet"
Valvontakomiteain mukaan painostus tapahtui puhelinkeskustelussa 27. joulukuussa Trumpin ja silloisen oikeusministerin Jeffrey A. Rosenin sekä hänen avustajansa Richard P. Donoghuen välillä, New York Times kertoo.
Donoghue kertoo varoittaneensa Trumpia, että oikeusministeriöllä ei ole valtaa muuttaa vaalitulosta. Hänen mukaansa Trump oli vastannut, ettei hän odotakaan sitä.
– Sanokaa vain, että vaalit olivat korruptoituneet ja jättäkää loput minulle ja liittolaisilleni, Trump oli tiivistettynä sanonut Donoghuen mukaan.
Donaghuen mukaan Trump oli esittänyt väitteitä vilpistä useissa osavaltioissa. Rosen ja Donaghue olivat kertoneet presidentille, ettei sellaisesta ollut löytynyt jälkiä useista tutkimuksista huolimatta.
Trump oli viitannut esimerkiksi sosiaalisessa mediassa esitettyihin väitteisiin vaalivilpistä, ja väitti "tuhansien soittaneen" osavaltioiden syyttäjille asiasta.
– Ette ehkä seuraa internetiä kuten minä seuraan, Trump sanoi asiakirjojen mukaan.

