Trump-paniikki ohi pörsseissä – Tokion pörssikurssit palautumassa

Osakekurssit Tokion pörssissä ovat palautuneet torstain kaupankäynnissä suurin piirtein keskiviikon tasolle Yhdysvaltain presidentinvaalituloksen aiheuttaman häkellyksen jälkeen.

Nikkei-indeksi on torstaina aamupäivällä ollut kuuden prosentin nousussa. Keskiviikkona indeksi vajosi 5,4 prosenttia.

Nousuvirettä on nähty muissakin Aasian pörsseissä. Hongkongissa yleisindeksi on kahden ja Shanghaissa yhden prosentin nousussa tiistain tasolta.

Kurssit nousivat Wall Streetillä

Wall Streetillä pörssikurssit nousivat keskiviikkona. Etenkin lääke- ja pankkiyhtiöiden osakkeet nousivat suotuisan politiikan toivossa. Esimerkiksi lääkeyhtiö Pfizer nousi 7,1 prosenttia ja investointipankki Goldman Sachs 5,9 prosenttia.

Suurimpia yhtiöitä mittaava S&P 500 -indeksi nousi 1,1 prosenttia, teollisuusindeksi Dow Jones puolestaan 1,4 prosenttia.  

Kurssit Wall Streetillä notkahtivat vaaleja seuranneena päivänä ensin, mutta kääntyivät jo alkuillasta Suomen aikaa nousuun, vaikka presidentinvaalien tulos meni toisin kuin markkinat olivat ennakoineet.  

– Markkinoilla koetaan, että epävarmuus on nyt ohi, vaikka moni ei olekaan tyytyväinen voittajaan, sanoi CFRA:n pääinvestointistrategi Sam Stovall AFP:lle.  

Lue myös:

    Uusimmat