Yhdysvaltain presidentti Donald Trump myöntää vähätelleensä koronan vaarallisuutta tietoisesti, kertoo CNN. Hän kertoo tuoreessa kirjassa tienneensä viruksen tappavasta luonteesta jo helmikuussa, vaikka vakuutti julkisesti että "kaikki tulee olemaan hyvin".
Presidentti Donald Trump on myöntänyt tienneensä koronaviruksen vaarallisuudesta viikkoja ennen kuin Yhdysvalloissa todettiin ensimmäinen koronavirustapaus.
Toimittaja Bob Woodward kertoo Rage-kirjassaan, kuinka presidentti Donald Trump kertoi hänelle haastattelujen sarjassa tienneensä hyvissä ajoin, että virus leviää ilmassa, on helposti tarttuva ja vaarallinen.
– Tämä on tappava virus, Trump sanoi Woodwardille 7. helmikuuta tänä vuonna.
Hän lisäsi, että koronavirus on ”ehkä viisi kertaa tappavampi kuin tavallinen flunssa.”
Maaliskuussa Trump myönsi Woodwardille, että on pitänyt tiedon viruksen vaarallisuudesta piilossa yleisöltä.
– Halusin vähätellä sitä. En vieläkään halua aiheuttaa paniikkia, Trump kertoi 19. maaliskuuta.
Hän oli julistanut Yhdysvaltoihin kansallisen poikkeustilan koronaviruksen vuoksi vain päiviä aiemmin, 13. maaliskuuta.