Trump livahti karkuun tornistaan – bongattiin kuuluisasta pihvipaikasta hetkeä myöhemmin

Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi valittu Donald Trump rikkoi tapoja livahtamalla lehdistön ulottumattomiin ilmoittamatta ja lähtemällä illalliselle perheensä kanssa, kertovat yhdysvaltalaismediat sekä muun muassa Daily Mail.

Trump luikahti karkuun Trump Towerista eilen illalla ja suuntasi kuuluisaan pihvipaikkaan 21 Clubiin. Miehen tempaus aiheutti harmitusta toimittajien keskuudessa, sillä heidän työhönsä kuuluu Trumpin seuraaminen kaikkialle. Tälle valitulle toimittajajoukolle oli kerrottu hetkeä aiemmin, että Trump pysyy Towerissa yön yli.

Trump kuitenkin ilmestyi vaimonsa Melanian, tyttärensä Ivankan, vävynsä Jared Kushnerin, tyttärensä Tiffanyn sekä poikiensa Ericin, Don juniorin sekä näiden vaimojen kanssa 21 Clubiin – samaan ravintolaan, jossa järjestettiin aikoinaan Trumpin ja Melanian häävastaanotto. 

Seurue saapui paikalle näyttävästi presidentille tarkoitetuilla ajoneuvoilla. 

Bloombergin toimittaja oli kuitenkin ilmeisesti sattumalta samassa ravintolassa. Hän twiittasi kuvan Trumpin saapumisesta. Trump sai ravintolan väeltä aplodit. 

Toimittajat, joiden kuuluu seurata Trumpia kaikkialle, saivat tätä kautta vihiä presidentin olinpaikasta ja lähtivät kohti ravintolaa, mutta tie oli suljettu, eivätkä he päässeet ravintolaan tai sen edustalle.

Trumpin kerrotaan istuneen ravintolan legendaarisessa pöydässä numero 11 – samassa, jossa presidentti Gerald Ford vaimoineen tapasi illastaa.

Yhdysvaltain median mukaan tapahtuma osoittaa, kuinka haasteellista uuden roolin omaksuminen voi Trumpille olla. Jopa Trumpin tiedottaja on myöntänyt, ettei hänellä ollut tietoa miehen eilisistä suunnitelmista viedä perhe illalliselle. 

Jo kampanjan aikana Trump saattoi livahtaa toimittajien kysymysten ulottumattomiin. Hän esimerkiksi halusi, että toimittajat matkustavat eri lentokoneella kuin presidenttiehdokas. 

Lue myös:

    Uusimmat