Yhdysvaltojen pääkohde oli Fordowin ydinlaitos syvällä maan alla. Laitokseen pudotettiin useita maailman painavimpia bunkkerintuhoamispommeja poikkeuksellisessa operaatiossa.
Yhdysvallat iski Iranin kolmeen ydinlaitokseen aamuyöllä Suomen aikaa. Trump kertoi televisiopuheessaan pian iskujen jälkeen, että pääkohteena oli Fordowin ydinlaitos, noin sadan kilometrin päässä Iranin pääkaupunki Teheranista. Kaksi muuta kohdetta olivat Natanzin ja Isfahanin ydinlaitokset.
BBC:n mukaan Fordowin maanalaisessa ydinlaitoksessa on rikastettu uraania. Israel on pitänyt Fordowin laitoksen tuhoamista oleellisena sen varmistamiseksi, että Iran ei saa tehtyä ydinasetta.
CNN:n yhdysvaltalaisen virkamieslähteen mukaan Fordowin ydinlaitokseen pudotettiin kaksitoista noin 13 600 kilogramman bunkkerintuhoamispommia. New York Timesin lähde sanoi, että alustavien arvioiden mukaan ydinlaitos tuhoutui iskussa.
CNN:n mukaan Yhdysvaltojen sukellusveneet ampuivat 30 risteilyohjusta kahteen muuhun kohteeseen, Natansiin ja Isfahaniin. Natanziin pudotettiin lisäksi kaksi bunkkerintuhoajaa B-2-koneesta.
Trump ja Yhdysvallat eivät ole virallisesti tarkentaneet, minkälaisia ammuksia tai koneita iskuissa käytettiin.
Lue myös: Tämä USA:n iskuista Iraniin tiedetään nyt – MTV seuraa
Bunkkerintuhoamispommi tositoimissa
Iskujen alla oli pohdittu, että Yhdysvallat saattaisi iskeä Fordowiin käyttäen bunkkerien tuhoamiseen tarkoitettua, noin 13 600 kilon GBU-57A/B Massive Ordnance Penetrator (MOP)-täsmäpommia. Kyseessä on ainoa ei-ydinase, joka pystyy tuhoamaan Iranin ydinaseohjelman keskeisiä, maan alle piilotettuja kohteita.
Pommia ei ole ennen viime yötä koskaan käytetty taistelussa.
13 000-kiloinen tuhoajapommi on suunniteltu erityisesti maanalaisten bunkkereiden täsmätuhoamiseen. Siitä vain noin viidesosa on räjähdysainetta. Suurin osa pommista on kovaa ja tiheää ainetta, joka on suunniteltu porautumaan syvälle kohteen suojarakenteisiin.
Pommi pystyy porautumaan kineettisen energian voimalla arviolta ainakin 60 metrin syvyyteen. Sen GPS-ohjattu tarkkuuskohdennusjärjestelmä mahdollistaa tarkat iskut maanalaisin kohteisiin.
Iranin ydinlaitos Fordowissa on rakennettu vuoren sisään ja on CNN:n tietojen mukaan noin 80–90 metrin syvyydessä. MOP:n on arvioitu yltävän tuhoamaan kohteita 60 metrin syvyyteen asti. Asiantuntijat ovatkin olleet epävarmoja siitä, pystyykö edes MOP tuhoamaan niin syvällä olevaa laitosta.
Brittiläinen ajatuspaja Royal United Services Institute oli arvioinut, että Fordowin tuhoaminen vaatisi luultavasti useita osumia samaan kohtaan, jotta laitokseen voitaisiin yltää.
Lue myös: Kommentti: Trump flirttailee kaaoksella ja palautti pelotteen – USA:n iskujen helpoin vaihe on ohi
Operaatio Tyynenmeren yli
Massiivisen kokonsa vuoksi MOP-pommia voi kuljettaa tällä hetkellä vain Yhdysvaltojen B-2-häivepommikone.
B-2 on yksi Yhdysvaltojen kehittyneimmistä strategisista asejärjestelmistä. Se kykenee tunkeutumaan kehittyneiden ilmapuolustusjärjestelmien läpi ja tekemään tarkkoja iskuja koviin kohteisiin, kuten Iraniin haudattuun ydinlaitosverkostoon.
Axiosin israelilaislähde kertoi medialle, että hyökkäyksessä käytettiin juuri B-2-pommikoneita.
Koneen häiveominaisuudella voidaan vaikeuttaa pommikoneen havaitsemista. Trumpin tekemää iskupäätöstä varmasti helpotti myös se, että hän kertoi aiemmin tällä viikolla saavuttaneensa ”täydellisen ja totaalisen” ilmaherruuden Iranissa.
Lue myös: Trump: Meillä on ilmaherruus – perässä voi seurata MOP, joka voisi olla liikaa ydinohjelmalle
Jo eilen uutisoitiin, että useita yhdysvaltalaisia B-2-pommikoneita lensi lauantaina Tyynellämerellä Yhdysvalloista länttä kohti.
Koneet lensivät tiettävästi Yhdysvalloista suoraan kohteisiinsa ilman välilaskuja.
Aiemmin tällä viikolla Yhdysvallat siirsi poikkeuksellisesti noin 30 ilmatankkauskonetta yli Atlantin. Niitä tarvittiin, sillä B-2-pommikoneen maksimitoimintamatka ilman tankkausta on noin 11 000 kilometriä.
Yksittäinen B-2-häivepommittaja maksaa noin 2,1 miljardia dollaria kappaleelta, mikä tekee siitä kaikkien aikojen kalleimman sotilaslentokoneen.
Iran on vahvistanut kolmen ydinlaitoksen olleen iskujen kohteina, mutta ei ole toistaiseksi kertonut tarkemmin niille aiheutuneita tuhoja. Al-Jazeera kertoo iranilaislähteensä kertoneen Fordowin laitoksen kärsineen vain pinnallisia vaurioita.