Trokareille kovat tuomiot – rahtasivat Virosta viinaa myös kanta-asiakaskortilla

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi tiistaina kaksi miestä törkeästä alkoholirikoksesta ja törkeästä veropetoksesta kuuden kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.

Lisäksi tuomittiin kolmas mies kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen alkoholirikoksesta ja veropetoksesta.

Miehet olivat tuoneet Virosta vuosina 2012–2014 myytäväksi yhteensä tuhansia litroja olutta, viiniä ja viinaa. Molemmat päätekijät joutuvat lisäksi maksamaan valtiolle saamatta jääneitä veroja noin 30 000 euroa per henkilö. Kolmannelle henkilölle maksettavaa tuli noin 5 000 euroa.

Osa syyttäjän näytöstä perustui siihen, että päätekijät käyttivät osassa ostoista laivayhtiön kanta-asiakaskorttia.

Samalla tuomittiin yksitoista alkoholia ostanutta ihmistä sakkoihin laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä.


Lue myös:

    Uusimmat