Toyotan Jari-Matti Latvala paljastaa: motivaatio putosi jo maaliskuussa – "Jos olisin 20-vuotias, se olisi pysynyt yhtä korkealla"

Ott Tänak menetti voiton kisan lopussa 1:48
Pääkuvan videolla Sardinian MM-rallin loppuratkaisu.

Toyotan WRC-kuski Jari-Matti Latvala myöntää suoraan, että motivaatio putosi aikoja sitten. 

Latvalan kausi on ollut vaikea. 

Suomalainen on kuljettajien pistetilanteessa vasta sijalla 10, eikä ole noussut koko kauden aikana palkintokorokkeelle. Parhaimmillaan hän on ollut viides. 

Samalla hänen tallikaverinsa Ott Tänak johtaa MM-sarjaa.

Nyt hän avasi kulunutta kauttaan Toyotan omassa haastattelussa. Hän kertoi menettäneensä motivaation jo aikoja sitten, maaliskuussa ajetussa Meksikon rallissa.

Siellä hän kärsi tekniikkaongelmista. 

– Jos olisin 20-vuotias, motivaationi olisi silti pysynyt yhtä korkealla, 34-vuotias Latvala kertoi ja jatkoi:

– Mutta siinä kohdassa motivaationi putosi. Tajusin menettäneeni mahdollisuudet MM-taisteluun.

Latvala paljasti myös, ettei kokenut oloaan hyväksi edes ennen kautta. Syynä tähän oli ulosajo joulukuussa 2018. 

– Sen takia minulla oli epävarma olo kauden alussa, Latvala kuvaili. 

Seuraava MM-ralli ajetaan Suomessa elokuun alussa. 


 

Lue myös:

    Uusimmat