Tommi Mäkisen johtama Toyotan rallitalli nappasi jättipotin sunnuntaina päättyneestä Saksan osakilpailusta.
Toyota juhli kolmoisvoittoa ykköstähtensä Ott Tänakin johdolla.
- Olemme olleet kolmoisjohdossa monta kertaa, viimeksi Jyväskylässä. Emme ole kuitenkaan tässä ikinä onnistuneet. Tämä on ihan mieletöntä, Mäkinen hehkutti.
- Kaikki kolme kuskia tekivät loistavaa työtä. He osasivat säästää renkaita, kun tarvittiin, ja iskeä, kun oli paikka. Mestaruustaistot näyttävät aika lupaavalta juuri nyt.
Tänak kasvatti etumatkansa MM-sarjassa 33 pisteeseen. Toyota puolestaan kuroi Hyundain johtoa valmistajien sarjassa kahdeksaan pisteeseen.
Tänakin takana toiseksi ajoi Kris Meeke, jolle palkintosija oli kauden ensimmäinen. Jari-Matti Latvala täydensi Toyotan juhlat kolmannella sijallaan. Hyundain Thierry Neuville oli neljäs ennen tallikavereitaan Dani Sordoa ja Andreas Mikkelsenia.
- Ott oli ihan uskomaton, mutta myös Kris ja Jari-Matti tekivät tärkeää työtä. Vielä on paljon ralleja jäljellä, ja taistelu on varmasti tiukkaa, mutta meidän osalta näyttää aika hyvältä, Mäkinen maiskutteli.
Edellisen kerran kolmoisvoitto on nähty vuonna 2015 samaisessa Saksan kisassa, jolloin Volkswagen miehitti kärkitilat Ogierin johdolla. Latvala oli tuolloin toinen.
