Totuus kansanedustajien palkkioista: Nousseet lähes kaksi tuhatta euroa 2000-luvulla

Vastikään palkankorotuksen saaneiden kansanedustajien palkkiot ovat nousseet tasaisesti viimeisen 15 vuoden aikana.

MTV kysyi eduskunnan tilitoimiston toimistopäällikkö Pertti Rosilalta kansanedustajien yleisestä palkkakehityksestä 2000-luvun aikana. Eduskunnan palkkiotoimikunta ilmoitti eilen korottavansa jälleen kansanedustajien palkkioita.

Rosilan mukaan tilastoista selviää, että kansanedustajan peruspalkkio on noussut 15 vuodessa peräti kaksituhatta euroa. Esimerkiksi 1.9.2000 alkaneella kaudella kansanedustajan peruspalkkio oli 4 541 euroa.

1.9.2003 palkkio nousi peräti 9,45 prosenttia 4 970 euroon. 1.7.2005 palkkoja nostettiin jälleen, hieman yli 5 prosentin verran 5 220 euroon.

6000 euron raja rikki 2011

Vuosikymmenen loppupäässä kansanedustajien palkkiot lähentelivät jo 6 000 euroa. Esimerkiksi 1.11.2010  palkkio oli 5 948 euroa. 1.5.2011 palkkiotoimikunta nosti palkkioita 6,51 prosenttia korottaen korvauksen kansanedustajan työstä 6 335 euroon.

Vuosina 2014-2015 palkkioita korotettiin maltillisesti, vajaa 0,4 prosenttia molempina vuosina. Viime vuoden maaliskuusta alkaen kansanedustajan palkkio on ollut 6 380 euroa.

Nyt tehty 29 euron korotus tulee voimaan takautuvasti helmikuusta. Peruspalkkion lisäksi osalle kansanedustajista tienestit kasvavat esimerkiksi valiokuntatyön takia. Valiokuntien puheenjohtajille maksetaan lisäpalkkiota tehtävästä riippuen 717 tai 1183 euroa kuukaudessa.

Tämän lisäksi kansanedustaja saa kuukaudessa verotonta kulukorvausta asuinpaikasta riippuen 986–1809 euroa.

Lue myös:

    Uusimmat