Toteuta pihaan tai parvekkeelle helppo yrttipuutarha

Haluatko päästä yrttisatoon heti käsiksi? Istuta kaupan yrtit ja salaatit multaan. Muista kuitenkin pari tärkeää asiaa.

Yrttejä ei tarvitse yrittää kasvattaa itse siemenistä. Kärsimätön ostaa kaupasta valmiita yrttiruukkuja ja istuttaa ne kotona multaan. Istuta yrttien sekaan myös kaupan ruukkusalaatit.

Ennen istutusta, ota muovikääröt pois ruukun ympäriltä. Älä kuitenkaan irrota pientä muoviruukkua missä yrtti on. Yrttien juuret ovat jo kasvaneet ruukun ulkopuolelle ja jos lähdet repimään ruukkua pois, revit myös yrtin juuret pilalle. Sen sijaan leikkaa ruukun reunat auki pystysuunnassa. Työnnä saksien toinen puoli ruukun sisällä ja leikkaa ruukun koosta riippuen ruukun reunat neljään tai viiteen osaan. Levitä muovisuikaleita varovasti, niin ettei juuret vahingoitu.

Istuta yrtit joko yksittäisiin ruukkuihin tai yhteen isoon kukkalaatikkoon. Laita ruukun/laatikon pohjalle multaa ja sekoita sekaan kanankakkaa. Luonnontuotteena se sopii ravinteeksi myös syötäville kasveille. Sekoita kanankakka multaan, se ei saa olla suorassa kosketuksessa yrttien juuriin. Heitä päälle vielä vähän multaa. Laita yrttiruukut mullan päälle ja levitä reunoja varovasti auki. Laita multaa yrtin ympärille riittävästi, niin, että se on ruukussa/laatikossa tiiviisti eikä pääse heilumaan.

Sijoita yritit ulos aurinkoiseen paikkaan ja muista kastella säännöllisesti. Satoa riittää koko kesäksi.

Yrtit eivät kestä kylmää, joten jos kylmä yllättää kesällä, nosta yritit sisälle.  

Lue myös:

    Uusimmat