Rakennustyömaalla tuli aika keskittyä ympäristöön. Maatyötöt tehtiin loppuun, tontin pinta muotoiltiin kaatamaan oikealla tavalla seinistä pois, kunnallistekniikka liitettiin ja viemärit kaivettiin paikoilleen. Routasuojaukset valmisteltiin suunnitelmien mukaisesti ja sokkelin viereen levitettiin sepelikerros.
Talon sisätila pidettiin hallimaisena. Näin se toimii erinomaisena säilytys- ja työskentelytilana - kesähän oli sateinen, ja esimerkiksi räystäs- ja kulmalautojen maalaukset oli ilo tehdä kuivassa ja lämpimässä, sillä yläpohjan höyrynsulkumuovi ja harvalaudoitus olivat paikallaan. Siten sinne saadaan tarpeen vaatiessa myös lämpöä puhaltimella.





