Torstaina pelataan ottelu, joka uhmaa koronapandemiaa: yli 20 000 katsojaa saavat todistaa Euroopan suurseurojen kohtaamista paikan päällä – yleisölle seikkaperäiset ohjeet

Uefan perinteinen Super Cup -ottelu Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan voittajien välillä pelataan torstaina Budapestissä elävän yleisön edessä.

Vaikka vastakkain ovat kaksi huippuseuraa Bayern München ja Sevilla, etukäteen ottelussa on puhuttanut sen poikkeuksellisuus eurooppalaisessa jalkapallossa yleisön kannalta. Jalkapallolegenda Ferenc Puskásin nimeä kantavalle stadionille Budapestissa otetaan nimittäin katsojia.

Puskás Arenan kapasiteetti on noin 67 000 katsojaa, josta kolmannes on käytössä illan ottelussa. Se tarkoittaa yli 20 000 katsojaa.

Yleisölle annetaan ottelussa tarkat ohjeet, jotta koronaviruksen leviämistä ei tapahtuisi. Katsomossa on istuttava 1,5 metrin päässä vierustoverista, maskia on pidettävä jatkuvasti kasvoillaan ja käsiä on desinfioitava aina, kun siihen on tarvetta tai mahdollisuus.

Kummallekin seuralle on annettu 3 000 lippua kannattajia varten. Paikan päälle saapumiseksi jokaiselta ulkomailta saapuvalta fanilta edellytetään tuoretta negatiivista koronavirustestiä. Budapestissä oleskeluun on suotu aikaa 72 tuntia.

Budapest on kätevän etäisyyden päässä etenkin Mestarien liigan hallitsevan mestarin Bayern Münchenin faneille, mutta Baijerin osavaltion pääministeri Markus Söder varoitteli müncheniläisiä Unkarin pääkaupunkiin matkustamisen vaaroista.

Söderin mukaan ottelusta saattaa varotoimista huolimatta tulla koronaviruspesäke. Otteluun matkaajalla saattaa olla Söderin mukaan edessään kotikaranteeni kotiinpaluun jälkeen.

Itse ottelussa Bayern on selvä ennakkosuosikki. Eteläsaksalaisseura ei ole hävinnyt otteluakaan sitten joulukuun 7. päivän ja on pelannut siten 31 ottelua putkeen ilman tappioita.

Viime viikonloppuna punapaidat raatelivat Schalken 8–0 Saksan Bundesliigan avauskierroksella.

Toisaalta myös Sevilla on ollut kovassa vireessä vuonna 2020. Eurooppa-liigan voittoon porhaltanut espanjalaisjoukkue on hävinnyt viimeksi 9. helmikuuta, 21 ottelua sitten.

Torstaina kello 22 alkava Super Cup -ottelu Bayernin ja Sevillan välillä on katsottavissa C Moren suoratoistopalvelussa sekä Sub- ja C More Sport 1 -tv-kanavilla.

Lue myös:

    Uusimmat