Torstain lehdistötilaisuus: Kimi odottaa helpompaa kautta

Kauden avaavan Australian GP:n torstain lehdistötilaisuuteen saapui viime kauden mestaruustaistelun kärkikolmikko. Toimittajien kysymyksiin vastailivat Kimi Räikkönen (Ferrari), Fernando Alonso (Renault) ja Lewis Hamilton (McLaren).

Tuplamestari Fernando Alonsopalasi McLarenilla vietetyn vuoden jälkeen takaisin Renault'n riveihin. Espanjalaiskuskin mielestä asiat eivät ole tallissa paljoakaan muuttuneet.

- Asiat ovat pitkälti samalla mallilla. Tekniikasta vastaavat henkilöt ovat samat, samoin myös suurin osa tallin mekaanikoista. Rehellisesti sanottunat asiat eivät ole juurikaan muuttuneet, kertoi Alonso.

Ranskalaistallin odotetaan vaisun kauden jälkeen pääsevän Alonson johdolla taas parempaan vauhtiin.

- Yritän tehdä työni niin hyvin kuin mahdollista. Paluuni Renault'lle on myös tallille suuri haaste, koska väki on erittäin motivoitunut palaamaan taas menestysvuosien tasolle. Oma motivaationi on myös erittäin korkealla, joten meillä on yhteiset tavoitteet, sanoi Alonso.

McLaren-tallin Lewis Hamilton kävi keskiviikkona leikkimielisen kajakkikisan tallitoveriaan Heikki Kovalaista vastaan.

- Meillä oli hauskaa. Heikki pääsi kisan alussa karkumatkalle, mutta sitten hän erehtyi reitinvalinnassa. Itse löysin oikean suuntaan vain sen ansiosta, että joku vieressäni kääntyi samaan aikaan ja auttoi minua. Sitten pääsin jotenkin joukon kärkeen, jutteli Hamilton.

Hamilton kertoo yhteistyön Kovalaisen kanssa toimivan mainiosti.

- Tulen Heikin kanssa toimeen oikein hyvin. Hän on kotiutunut talliin hienosti ja vaikuttaa nauttivan olostaan. Hän on pelannut tennistä ja oli äskettäin kuntoretkellä. Tulemme toimeen hienosti, vakuutti Hamilton.

McLaren-kaksikolla on kumpaisellakin allaan yhden kauden kokemus F1-kisakuljettajan tehtävistä. Hamilton uskoo tämän riittävän mainiosti.

- Tämä ei ole mikään ongelma, enkä usko sellaista siitä koskaan tulevankaan. Heikki on minun tapaani kerännyt urallaan jo tuntuvasti kokemusta. Meillä molemmilla on sama voitonnälkä ja halu puskea tallia eteenpäin. Tähtäämme molemmat samaan tavoitteeseen, mikä on erittäin hyvä asia, summasi Hamilton.

Hamilton kiistää puheet siitä, että hän olisi alkavalla kaudella valtavien paineiden alla. Brittikuski odottaa malttamattomana pääsyä takaisin tositoimiin.

- Paineita ei ole mielestäni aiempaa enemmän, pikemminkin päinvastoin. Viime vuonna kukaan ei osannut etukäteen sanoa, miten tulen kauden aikana menestymään. En tiennyt sitä tuolloin itsekään, mutta nyt olen entistäkin päättäväisempi ja nälkäisempi. Tauko on ollut aivan liian pitkä. Edellistä kisasta tuntuu kuluneen aikaa jo ikuisuus, kertoi Hamilton.

Viime kausi muistetaan Hamiltonin ja Alonson välisistä kärhämistä. Kaksikko oli lehdistötilaisuudessa kuitenkin sovinnollisella tuulella.

- Heikki on toivotettu talliin tervetulleeksi Fernandon tavoin, mutta tilanne on tietenkin nyt erilainen. Kaksinkertaisen maailmanmestarin kanssa työskentely oli etuoikeus. Siinä mielessä on sääli, että Fernando ei enää jatka tallissa, mutta minua ja Heikkiä odottavat nyt uudet haasteet. Uudelta tallitoverilta oppii aina jotain uutta, tiesi Hamilton.

Alonso jatkoi samoilla linjoilla Hamiltonin kanssa.

- Vastaukseni on enemmän tai vähemmän sama. Uusien kuskien kanssa oppii varmasti uusia asioita. Tilanne oli sama myös viime kaudella. Lewis ja minä saavuimme McLarenille samaan aikaan. Uusia ideoita ja uusia tapoja tehdä asioita oppii aina muilta. Emme ole enää yhdessä, mutta jatkamme kilpailemista toisiamme vastaan eri talleissa. Jokainen vuosi on uusi haaste, kertoi Alonso.

Ferrari-tallin Kimi Räikkönen lähtee kauteen hallitsevana mestarina. Suomalaiskuski kertoo tunnelmien olevan vapautuneemmat kuin vuosi sitten.

- Nyt on paljon helpompi lähteä mukaan leikkiin. Tilanne on erilainen, koska nyt tunnen tallin henkilökunnan. Viime kausi sujui meiltä hienosti, nyt sen pitäisi olla myös helpompaa, ennusti Räikkönen.

Räikkönen on nostettu kauden suurimmaksi mestarisuosikiksi. Kimin mukaan tästä ei aiheudu ylimääräisiä paineita.

- Sarja ei ole vielä edes käynnistynyt, joten odotellaan nyt vain rauhassa. Teemme työmme mahdollisimman hyvin, mutta odotamme myös pärjäävämme. Pari tallia ja neljä kuljettajaa on erottunut hieman muusta joukosta, joten mitä tahansa voi tapahtua, tiesi Räikkönen.

Ferrarin kuljettajakaksikko on tuntuvasti kokeneempi kuin McLarenin. Räikkönen ei usko tästä olevan kuitenkaan suurta apua.

- En usko kokemuksen välttämättä nostavan meitä muita talleja vahvempaan asemaan. En odota siitä olevan merkittävästi hyötyä, mutta uskon meidän olevan hyvissä asemissa. Ennusteiden laatiminen on kuitenkin liian aikaista, totesi Räikkönen.

Alkavalla kaudella kuljettajat joutuvat tulemaan toimeen ilman luistonestoa. Räikkönen uskoo muutoksen tuntuvan vasta vaikeissa ajo-olosuhteissa.

- Ennen joulua viime vuoden autolla ajetuissa testeissä ero oli mielestäni merkittävä. Ajaminen oli tuolloin vaikeampaa, mutta uuden auton kanssa tehty työ muutti tilannetta merkittävästi. Uusilla renkailla luistoneston puuttumista ei yhden kierroksen aikana enää huomaa, mutta vaikeissa olosuhteissa tilanne on toinen. Ajaminen ilman luistonestoa on silloin huomattavasti vaativampaa. Ajotyyliäni en kuitenkaan ole muuttanut, sanoi Räikkönen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat