Hamilton: Heikiltä ja minulta odotetaan samaa

Lewis Hamilton, kuva: Mark Thompson/Getty
Lewis Hamilton, kuva: Mark Thompson/GettyGetty
Julkaistu 13.03.2008 13:51(Päivitetty 13.03.2008 13:54)

McLarenin Lewis Hamiltonin mukaan englantilaistalli ei odota häneltä parempaa menestystä verrattuna tallikaveri Heikki Kovalaiseen F1-kaudella 2008.

Hamilton oli viime kaudella maailmanmestaruudessa kiinni aivan viime metreille asti, mutta Ferrarin Kimi Räikkönen veti lopulta pidemmän korren. Kovalainen siirtyi McLarenille täksi kaudeksi.

- Uskon, että molemmilta odotetaan samanlaisia suorituksia tallin puolelta. Kumpikin kuljettaja on täällä voittaakseen. Tästä tulee tiukka vuosi, sillä Heikki ja minä ajamme toisiamme parempiin suorituksiin, Hamilton sanoo.

McLarenin viime kausi oli raskas, sillä Hamilton ja tallikaveri Fernando Alonson välit olivat kireät. Lisäksi talli oli mukana vakoiluskandaalissa ja varmalta tuntunut kuljettajien maailmanmestaruus lipsahti kauden päätöskilpailussa pahimmalle kilpailijatallin kuljettajalle.

- Mielestäni McLaren tulee tallina olemaan vahvempi kuin viime kaudella. Talli on ottanut ison askeleen eteenpäin sen vuoksi mitä kävimme läpi viime vuonna, Hamilton sanoo.

Australian GP:n lähetysajat!

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Australia 2007