TOP10: SM-liigan ikimuistoiset finaalit

SM-liigan finaalisarjoissa on nähty vuosien saatossa klassikkoasemaan nousseita taisteluita ja legendaarisia yksittäisiä tapahtumia. MTV3.fi listasi yhteen ikimuistoisimmat finaalit, joita ei hevillä unohda.

10) TPS - HPK, 2010

TPS:n käsittämätön nousu Suomen mestaruuteen vuonna 2010 on varsinainen tuhkimotarina. Päävalmentaja Kai Suikkanen onnistui piiskaamaan ryhmänsä taitojensa ylärajoille ja hurja tsemppi palkittiin lopulta kultamitalilla.

Finaalissa vastaan asettui kaikkien ennakko-odotusten vastaisesti HPK, joka sijoittui runkosarjassa viidenneksi. TPS sen sijaan kiri upeasti suoraan pudotuspelipaikkaan kiinni viimeisenä joukkueena. Vastakkain finaalissa olivat siis kaksi joukkuetta, jotka eivät varmasti ollut yhdenkään vedonlyöjän lapulle ruksittuna etukäteen.

Mustavalkoiset juhlivat lopulta mestaruutta otteluvoiton 4-1. Mestaruuden takuumiehinä toimivat Lee Sweatt, Ilari Filppula ja Atte Engren, joka nosti itsensä SM-liigan eliittivahdiksi.

9) HIFK - Ilves, 1998

HIFK:n vuoden 1998 mestaruus on myös ikimuistoinen, vaikka itse finaalisarja ehkä jäikin heppoiseksi - lähinnä punapaitojen ylivoiman takia. Helsinkiläiset runnoivat tiensä pudotuspeleissä tappioitta finaaliin saakkaa, eikä HIFK joutunut lopulta taipumaan kertaakaan, sillä se voitti Ilveksen finaalissa selvästi numeroin 3-0.

Viimeisessä ottelussa nähtiin kuitenkin paljon säpinää ja ratkaisua haettiin jatkoajalta varsinaisen peliajan päätyttyä 1-1 tasalukemiin. HIFK:n sankariksi nousi ensimmäisessä jatkoerässä Olli Jokinen, joka upotti tiukan rannelaukauksensa maaliverkkoihin ja räjäytti Helsingin jäähallin huutomyrskyyn.

Jokisen maali toi HIFK:lle mestaruuden 15 vuoden tauon jälkeen. Mestarijoukkueessa pelasi Jokisen lisäksi myös sellaiset nimet kuin Jere Karalahti, Jarkko Ruutu ja Kimmo Timonen, kuin myös NHL-tähdet Brian Rafalski sekä Tim Thomas.

8) Kärpät - TPS, 2004

Kärppien mestaruus 23 pitkän vuoden tauon jälkeen vuonna 2004 on syytä nostaa pramille. Tuolloin finaalisarjassa kaatui runkosarjan voittajajoukkue TPS selvästi otteluvoitoin 3-1.

Viimeinen ottelu eteni jatkoajalle saakka, varsinaisen peliajan päätyttyä 0-0, lähinnä TPS:n ja Kärppien maalivahtien Teemu Lassilan ja Niklas Bäckström paraatipelastuksien ansiosta. Lassila joutui kuitenkin antautumaan ensimmäisessä jatkoerässä, kun puolustaja Ari Vallin ampui kiekon etukulmasta sisään.

Juhlat olivat valmiit koko Raksilan jäähallin räjähtäessä suosionosoituksiin. Tästä alkoi myös Kärppien valtakausi SM-liigassa.

7) HIFK - Ässät, 1980

Kyseisen vuoden finaalikamppailua mainostettiin rajusti legendaaristen pelaajien, HIFK:n Matti Hagmanin ja Ässien Veli-Pekka Ketolan duellina. Sitä se kieltämättä myös oli, mutta HIFK oli lopulta vahvempi suoraan otteluvoitoin 3-0.

Finaaleissa mätkittiin maaleja oikein urakalla. Ensimmäinen päättyi 7-5, toinen 4-2 ja kolmas sekä ratkaiseva kamppailu 6-5 HIFK:n eduksi.

Viimeisessä taistossa sattui ja tapahtui. Veli-Pekka Ketola sai suihkukomennuksen taklattuaan erotuomaria ja kohu oli valmis. Dramatiikkaa lisäsi, että HIFK:n Ari Lähteenmäki iski 6-5 voittomaalin vain joitain sekunteja ennen päätössummerin sointia.

Legendaksi finaalipari muodostuu myös ihan pelkästään nimilistaa katsomalla. Vai mitä sanoisitte pelaajista kuten mainitut Hagman ja Ketola, Arto Javanainen sekä Esa Peltonen?

6) Jokerit - Jyp HT

Jokerit nousi vuonna 1992 SM-liigaan eliittiin voittamalla Suomen mestaruuden, kenenpäs muunkaan, kuin 21-vuotiaan Teemu Selänteen johdolla. Finaalisarjassa kaatui Jyp HT otteluvoitoin 4-1.

Sarjan ratkaisu nähtiin oikeastaan jo neljännessä ottelussa. Varsinainen peliaika päättyi tasalukemiin 3-3 ja ratkaisua haettiin jatkoajalta. Ottelun sankariksi löytyi lopulta hurjavireinen Selänne, joka täydensi hattutemppunsa ampumalla kiekon ylänurkkaan hienon nousun päätteeksi. Jokereiden toisena sankarina toimi erinomaiset pudotuspelit pelannut maalivahti Markus Ketterer.

Ratkaisevassa ottelussa Selänne iski vielä kaksi maalia 4-0 päättyneessä ottelussa. Samalla päättyi Jokereiden rämpiminen SM-sarjassa ja poika palasi narripaitojen hoiviin lähes 20 vuoden tauon jälkeen.

5) Tappara, 1976 – 1988

Suomen kaikkien aikojen toisiksi menestynein seura Tappara juhli SM-kultaa peräti seitsemän kertaa 12 vuoden aikana 1976-1988 välillä. Finaaleissa se pelasi tuona aikana käsittämättömät yhdeksän kertaa.

Kirvesrintojen hurja tahti kilpistyi lopulta kolmeen perättäiseen mestaruuteen. Triplan takuumiehenä toimi päävalmentaja Rauno Korpi.

Noina aikoina Tappara oli täysin suvereeni SM-liigassa, eikä sen takia yksittäistä finaalia välttämättä edes kannata lähteä nostamaan esille. Tehdään se silti, sillä vuonna 1979 Tappara sai hyvityksen edellisvuoden finaalitappioonsa Ässille, voittamalla patapaidat tiukassa sarjassa otteluvoitoin 3-2.

4) Jokerit - TPS, 1994

Jokereiden vuoden 1994 mestaruus on syytä nostaa pramille pelkästään sen takia, että kenties mistään maalista ei ole koskaan poristu niin paljon jälkeenpäin kuin Otakar Janeckyn tekemästä mestaruuden ratkaisevasta voittomaalista.

Jokerit johti finaalisarjaa otteluvoitoin 2-1 ja seuraava koitos pelattiin Helsingin jäähallissa. Varsinainen peliaika päättyi 2-2 ja peli venyi jatkoajalle. Lopulta Janecky nousi narripaitojen sankariksi tykittämällä voittomaalin vähintään kyseenalaisella maalilla.

Jouni Rokama pudotti Petri Variksen laukauksen eteensä ja tshekki-tähti oli paikalla lyöden irtokiekon ilmasta sisään. TPS-pelaajat jäivät huutamaan korkea mailaa, jota se kieltämättä myös oli, mutta maali jäi voimaan.

3) TPS - Jokerit, 1995

TPS sai balsamia haavoilleen vuonna 1995, kun edelliskautena joukkue oli kärsinyt finaalitappion Jokereita vastaan. Hurjasti nuorentunut turkulaisryhmä nousi mestaruuteen superlupauksensa Saku Koivun johdolla.

Jokerit oli finaalissa ennakkosuosikki ja se menikin ottelusarjassa 2-1 johtoon. Kolmannessa ottelussa puhkesi finaaleissa ennennäkemätön joukkotappelu, joka sai alkunsa Otakar Janeckyn kyseenalaisesta kyynärpäätaklauksesta. Niko Mikkola yritti kostaa tilanteen kolmannessa erässä ottamalla taklaukseensa vauhtia siniviivalta asti, mutta epäonnistui nolosti. Tämän jälkeen jäällä mätkittiin nyrkeillä oikein urakalla ja ottelurangaistuksia jaettiin peräti kuusi kappaletta.

Tästä tulikin sarjan kääntöpiste, sillä TPS vei seuraavat kaksi ottelua nimiinsä numeroin 5-1 ja 5-2 nousten näin upeasti tappioasemasta SM-kultaan. Koivun lisäksi TPS:n paidassa pelasivat sellaiset nimet kuin Petteri Nummelin, Jere Lehtinen ja Raimo Summanen.

2) TPS - Ilves 1985

TPS:n ylimielisyys kostautui vuonna 1985 joukkueen ollessa 2-0 edellä otteluvoitoissa Ilvestä vastaan. Niin varma joukkue ja seura oli mestaruudestaan, että turkulaiset saapuivat kotiotteluunsa juhlapuvut mukanaan. Se ei vielä ollut tarpeeksi iso motivaattori Ilvekselle, mutta nähdessään TPS:n päävalmentaja Matti Keinoselle teetetyn kultatakin, pääsi peto irti.

Miten kävikään? Ilves rökitti TPS:aa törkyluvuin 8-1 ja seuraavaksi tasoitti otteluvoitot kotonaan 3-2 voitollaan. Viidennessä ja ratkaisevassa ottelussa itseluottamuksensa takaisin saanut TPS otti jälleen komennon mennen 2-0 johtoon. Tupsukorvilla oli kuitenkin vielä sanansa sanottavanaan.

Ilveksen sankariksi nousi Risto Jalo, joka sai ensimmäisessä erässä kiekon polveensa ja pelasi lopun ottelusta polvi vahvasti teipattuna. Jalo tasoitti pelin sekä iski myös voittomaalin ohi TPS-vahti Jouni Rokaman ja yksi kakkien comebackeista oli valmis.

1) HIFK - Jokerit 1983

Toistaiseksi Helsingin arkkiviholliset, HIFK ja Jokerit, ovat kohdanneet vain kertaalleen SM-liigan finaaleissa. Tämä vuoden 1983 tapahtuma onkin noussut klassikkoasemaan.

Jokerit johti ottelusarjaa turvallisesti numeroin 2-0 ja moni piti mestaruutta jo ratkaistuna. HIFK kuitenkin venytti kahdella perättäisellä voitollaan ratkaisun viidenteen otteluun.

Viimeisessä taistossa Jokerit karkasi kahden maalin karkumatkalle, mutta Paul Högbacka nosti uransa ensimmmäisellä pääsarjatason maalillaan HIFK:n peliin mukaan. Punapaidat nousivat vielä tasoihin ja Nordenskiöldinkadulla oli vähintäänkin odottava tunnelma.

Ratkaisu nähtiin lopulta seitsemän minuuttia ennen loppua, kun Pertti Lehtonen löi rystyllään siniviivalta kiekon maalille ja lähti itse kohti vaihtoaitioita. Kiekko liruikin yllättävästi maaliin ja Lehtonen havahtui tehneensä jotain historiallista vasta, kun yleisö repesi riemuun. Kyseinen osuma on yksi koko SM-liigan ikimuistoisimmista.

Lue myös:

    Uusimmat