TOP 5: Näitä letkautuksia ja neuvoja sinkkunainen ei siedä!
Tuntuuko joskus siltä, että sinkkunaisia ollaan aina neuvomassa, miten hän voisi löytää unelmiensa kumppanin? Näitä letkautuksia sinkkunainen ei halua ottaa kuuleviin korviinsa – tai ne saavat hänet näkemään punaista.
Jos nainen on sinkku, saattaa hän saada lähipiiriltään ja ystäviltään alituiseen neuvoja, kannustuksia ja vinkkejä siihen, miten uuden kumppanin voisi napata haaviinsa. Aivan sama, kenen suusta tämä hyvää tarkoittava neuvo onkin, menevät nämä sananparret yleensä kuuroille korville – tai sitten ne aiheuttavat suunnatonta suuttumusta tai ärsytystä.
Chicagon yliopiston avustava psykologian professori Karin Anderson selvitti, millaisia neuvoja sinkkunaiset saivat ja kuinka he ohjeistuksiin suhtautuivat. Selvisi, että hyvää tarkoittaneet neuvot eivät ainoastaan toimineet, vaan nostattivat sinkkunaisten niskavillat pystyyn.
– Sinkkunaiset tuntuvat olettavan neuvojen viestin olevan, että he tekevät jotain väärin. "Sinä olet liikaa tällainen", "Sinä et ole tarpeeksi tällainen". Aivan kuin sinkkuna oleminen olisi ongelma, joka tulisi ratkaista, Anderson kuvailee.
– Se on väärin. Meidän tulisi sanoa sinkkunaisille, ettei heissä ole mitään vikaa, vaan heidän tulisi nauttia elämästään.
Karin Anderson listasi viisi hyvää tarkoittavaa letkautusta, jotka sinkkunainen kokee suunnattoman loukkaavana.
1. Ehkä et yritä tarpeeksi?
Mitä sinkkunainen kuulee: Sinä et kelpaa tuollaisena
Sinkulle tulee tästä kommentista olo, aivan kun hän ei näkisi vaivaa millään elämänalueella. Olisikin parempi rohkaista sinkkua olemaan oma luonnollinen itsensä, eikä kannustaa tyrkyttämään itseään tai pakottaa löytämään kumppania mistä vain, vaikka kiven alta. Esimerkiksi kaikki sinkut eivät halua mennä baariin etsimään kumppania, sillä sieltä löytyy usein vain yhdenyönhaalijoita.
2. Panosta enemmän ehostukseesi
Mitä sinkkunainen kuulee: Et ole viehättävä / Sinä et kelpaa tuollaisena
Vaikka ystävät neuvoisivat sinkkua panostamaan vaikkapa uuteen punaiseen huulipunaan, kommentti saattaa tuntua hyökkäykseltä omaa identiteettiä vastaan. Kaikki eivät käytä punaista huulipunaa, ripsiväriä tai hajuvettä.
Oli sinkkunaisen tyyli sitten tyylikäs kaunotar tai luonnollinen luonnonlapsi, jokaisen naisen tulisi olla oma itsensä. Jos nainen esittää jotain muuta mitä hän on, hän mainostaa itseään väärin ja näin ollen saattaa löytää vääränlaisen kumppanin.
3. Anna palaa, mene ja elä hetkessä!
Mitä sinkkunainen kuulee: Et yritä tarpeeksi / Et elä täyttä elämää
Sinkulle saattaa tulla sellainen olo, että nyt on kiire, tuli on hännän alla, munasolut katoavat ja kuolevat, äkkiä äkkiä, kokeile nyt kaikkea mitä et ole ennen kokeillut. Nyt täytyy äkkiä laittaa ensi kertaa elämässä deitti-ilmoitus internettiin, hypätä benjihyppy alastomien miesten kanssa ja kokeilla sokkotreffejä – toisin sanoen hän ei mukamas elä täyttä elämää. Totuus kuitenkin on, etteivät sinkut vietä päiviään komerossa.
4) Olet liian nirso
Mitä sinkkunainen kuulee: Sinulla ei saa olla enää vaatimuksia uuden kumppanin suhteen
Tämä kuulostaa epäsuorasti siltä, että koska kumppania ei ole löytänyt, sinkulla ei enää saisi olla vaatimuksia tai toiveita kumppanin suhteen, vaan lähes kaiken pitäisi kelvata. Aivan kun nainen ei enää saisi olla valikoiva ja itsetietoinen, tärkeintä olisi vain löytää edes joku.
5) Rauhoitu, sinä olet aivan liian...
Mitä sinkkunainen kuulee: Sinun pitäisi miellyttää muita
"Sinä kysyt liikaa kysymyksiä." "Olet liian uhkaava." "Olet liian jääräpäinen." "Kulutat aivan liian paljon aikaa töihin."
Tästä kommentista saattaa tulla sellainen olo, ettei sinkku kelpaa omana itsenään. Omaa olemistaan ja sanomisiaan pitäisi vartioida, jotta hän viehättäisi potentiaalisia kosijoita. Mutta kuinka kauan kukaan voi näytellä olevansa jotain muuta, kuin mitä on?
Testaa itsesi: Rakastatko itseäsi – liikaa vai liian vähän?
Tule AVAn Facebook-faniksi!
Lue lisää neuvoja, mitä kannattaa jättää joskus sanomatta:
AVA
Lähde: Yourtango.com
Kuvat: Shutterstock
Uusimmat
-
19:44
Asiantuntija: Venäjä voisi estää suomalaisia lähtemästä Venäjältä rajasulun vastatoimena
-
19:30
Sanni Hakala, 26, halvaantui: "Saatan joutua istumaan pyörätuolissa lopun elämääni"
-
19:06
Maria Pettersson ei saanut Journalistiliiton valtuuston luottamusta – tiukan äänestyksen tulos oli 33–32
-
19:04
Aira Samulinin haastattelu vuodelta 2012 – näin tanssilegenda puhui elämästään ja juhli 85-vuotispäiväänsä
-
18:23
Nyt puhuu Krista Kiuru: ei suostu syntipukiksi
-
18:19
Mestis-seurat: ylimääräinen kokous Suomi-kiekon kohuaiheesta
-
18:14
Ulkoministeri Elina Valtonen nosti itärajan esiin Sergei Lavrovin kuullen: "Sanotaanko nyt näin, että kyllä hän siihen reagoi"
-
18:00
Prinsessa Diana ennen julkaisemattomassa kuvassa lehden kannessa – tällainen on tarina otoksen takana
-
17:55
Luksusauto rysäytettiin kyljelleen – brittifutari hurjassa kolarissa
-
17:43
Seitsemänkymppinen nainen synnytti kaksoset
-
17:42
Miten usein kasvot pitäisi pestä? Ihotautilääkärit kertovat peukalosäännön
-
17:39
SM-liigan superlupaus aivan NHL-varausennakkolistan kärkipäässä – suomalaiset mukavasti esillä
-
17:23
Itsenäisyyspäivän mielenosoituksista voi tulla levottomia – "Jotain uutta vielä tulee"
-
17:19
Pohjois-Savon sarjasytyttäjälle vuosien vankeustuomio
-
17:05
Nyt vilahtaa! Tiffany-rakas julkaisi hulvattoman videon Valtteri Bottaksen peppukalenterin kuvauksista
-
16:53
Maailmanmestari joutui "alastonkuvahelvettiin" – nyt avautuu Mariana, 26
-
16:33
Missä on Helsingissä kadonnut Carlo? Poliisi: "Kaikki keinot käytössä"
-
16:27
Venäjä kieltää "kansainvälisen HLBT-liikkeen" ääriliikkeenä
-
16:25
Kiinnostaisiko todellinen neuvostoliittolaisen autoteollisuuden helmi? Tähän hintaan irtoaa olemattoman vähän ajettu "Mosse"
-
16:14
VR sai ensimmäisen kilpailijan lähijunaliikenteeseen
-
Lataa lisää