TOP 10: Parhaat yli 35-vuotiaat talviurheilijat

Talvilajeja pidetään usein nuoremman sukupolven temmellyskenttänä. Mukaan mahtuu kuitenkin myös todella kovia ikämies- ja –naisiän ylittäneitä urheilijoita, jotka pistävät tiukasti nuoremmilleen hanttiin. Monet näistä legendoista varmasti lopettavat Sotshin olympialaisiin, joten kannattaa vielä nauttia heidän suorituksistaan, kun se on mahdollista.

10. Jeremy Wotherspoon

Kanadalaista luistelijakiituria on pidetty yhtenä kaikkien aikojen parhaista pikaluistelijoista. Hänen tilillään on kahdeksan maailmanmestaruutta ja yksi hopeinen olympiamitali. Hän lopetti uransa Vancouverin olympialaisten jälkeen, mutta päätti nyt 37-vuotiaana palata taas luisteluradoille ja hamuaa mitalia olympialaisista.

9. Janne Ahonen

Janne Ahonen palasi täksi kaudeksi mäkihyppytorniin monien iloksi ja on jo osoittanut alkukaudesta, ettei hän tullut pelleilemään. Ahosen hypyissä on viitteitä vanhoista hyvistä päivistä ja varmaa on, että tulosta on odotettavissa.

8. Noriaki Kasai

Ahosen pitkäaikainen kilpakumppani Noriaki Kasai kilpaili maailmancupissa ensimmäistä kertaa jo vuonna 1989. 41 vuoden iässä mies liitää edelleen vahvasti, sillä hän on sijoittunut jo neljästi 10 parhaan joukkoon tällä kaudella. Nähtäväksi jää hyppääkö Kasai vielä 50-vuotiaanakin.

7. Caroline Calvé

Caroline Calvé kuuluu edelleen ratalautailun kärkinimiin. Viime kaudella hän voitti yhden maailmancupin osakilpailun ja oli kokonaiskilpailussa kolmantena. 35-vuotiaana hän on edelleen kova ehdokas mitaleille myös Sotshissa.

6. Sandra Kiriasis

Rattikelkkailija Sandra Kiriasis on voittanut urallaan eniten maailmancupin osakilpailuja ja hänellä on myös ennätykselliset kahdeksan maailmancupin kokonaiskilpailuvoittoa. Joukkoon mahtuu myös olympiakultaa Torinossa ja seitsemän maailmanmestaruutta. 38-vuotiaana hän pitää edelleen kilpasiskonsa kiireisinä.

5. Andrea Henkel

Ampumahiihdossa kokemus ja hermojen pitäminen on isossa osassa. Andrea Henkelin vauhti ei välttämättä ladulla ole kaikista vauhdikkainta, mutta käsi ei tärise kovassakaan paikassa. Viime kaudella hän oli maailmancupin kolmonen ja voitti MM-kisoissa hopeaa. Palkintokaappia koristavat myös kaksi olympiakultaa sekä kahdeksan MM-kultaa. Henkel on vahva kandidaatti mitaleille myös tulevissa olympiakisoissa.

4. Ophelie David

Ranskalaislaskija on skicrossin menestyksekkäin naisurheilija, mutta Vancouverin olympialaiset päättyivät pettymykseen. Nyt hän hakee Sotshissa hyvitystä 37 vuoden iässä.

3. Armin Zöggeler

Italialainen Armin Zöggeler, eli ”Il Cannibale”, on yksi kautta aikain menestyneimmistä ohjaskelkkailijoista. Hänellä on edessään kuudennet olympialaiset ja viidestä aiemmasta hänellä on tuliaisina mitali, joista kaksi on kultaista. Lisäksi palkintokaappia koristaa kuusi MM-kultaa ja kymmenen maailmancupin voittoa. Sotshissa kisatessaan Zöggeler on rikkonut jo 40 ikävuoden rajan.

2. Ole Einar Björndahlen

Ehkäpä kaikkien aikojen ampumahiihtäjä Ole Einar Björndahlen jatkaa edelleen 39-vuotiaana nuorempiensa kiusaamista. Hän on urallaan voittanut kuusi olympiakultaa ja uskomattomat 19 MM-kultaa. Ei olisi yllätys jos Sotshissa olympiamitalien tilasto vielä komistuisi.

1. Bode Miller

Amerikkalainen konkarilaskija palasi polvivamman jäljiltä täksi kaudeksi takaisin rinteeseen ja palasi heti vakuuttavasti. Viime viikonlopun kilpailussa alppirinteiden väriläiskä ylsi jo palkintopallille ja on oiva osoitus siitä, ettei hallitsevan olympiavoittajan ja nelinkertaisen maailmanmestarin vauhti ole juuri hyytynyt 36 ikävuodesta huolimatta.

Lue myös:

    Uusimmat