Norjalainen yhdistetyn hiihto menettää toisenkin tähtensä, kun Jörgen Graabak vahvisti lopettavansa uransa. Hän kertoi päätöksestään Norjan yleisradioyhtiö NRK:lle.
Lue myös: Ura päättyi – Norjan hiihtourheilun megatähdestä uutta tietoa
Graabakin, 34, lopettamispäätöksen taustalla vaikuttivat perhesyyt. Hänen perheensä kasvoi hiljattain toisella pojalla.
– Tein lopettamispäätöksen sunnuntai-iltana, kun olin saanut Johannes-poikani nukkumaan.
3-vuotiaan esikoisen lisäksi perheeseen kuuluu vastikään syntynyt pikkuveli Noah.
– Olen pohtinut paljon asioita viettäessäni aikaa sängyn vierellä hänen nukahdettuaan, Graabak kertoi.
Graabak voitti urallaan neljä olympiakultaa, joista kaksi henkilökohtaisia. Kolme MM-kultamitalia ovat peräisin joukkuekisoista vuosilta 2019, 2021 ja 2023. Uran ensimmäinen henkilökohtainen MM-mitali, hopea, heltisi viime talvena kotikioista Trondheimissa.
– Tämä tuntuu hyvältä, mutta samaan aikaan hyvin surulliselta. Hyviä muistoja ja hienoja kokemuksia on niin paljon.
Ensi talven pääkilpailut ovat Milano-Cortinan olympialaiset, joissa yhdistetty kilpaillaan Val di Fiemmessä. Kolmissa olympialaisissa urallaan kilpaillut Graabak ei kuitenkaan ollut enää valmis siihen, mitä neljän renkaan kisoihin valmistautuminen vaatii.
– Olen miettinyt paljon sitä, haluanko tehdä riittävän paljon hommia päästäkseni (tuloksellisesti) sinne, missä haluan olla.
– Jos palaan harjoituksista kotiin ja 3-vuotias tulee pyytämään leikkimään, kun minun pitäisi mennä nukkumaan, en voi kieltäytyä. En vain ole sellainen.
Graabak on aiemmin kertonut avoimesti siitä, miten vaikeaksi hän koki yhdeksän viikon poissaolon kotoa ennen viime talven MM-kisoja. Isän pitkä poissaolo näkyi arjessa kisojen jälkeenkin.
