Tonavan pinta jatkaa nousuaan Budapestissä

Tulvat uhkasivat yhä tänään useita kaupunkeja. Unkarin pääkaupungissa Budapestissä Tonavan pinta jatkaa nousuaan.

Unkarin Budapestissä Tonavan pinta on nousemassa. Veden ei uskota ylittävän suojamuureja, joita tuhannet sotilaat ja vapaa-ehtoiset ovat rakentaneet Tonavan penkereille.

Viranomaisten mukaan Unkari tulee selviämään tulvasta Tsekkiä ja Saksaa pienemmin tuhoin. Unkarissa on varauduttu kuitenkin evakuointeihin, mikäli Tonavan pinta jatkaa nousuaan.

Saksan Bitterfeldin teollisuuskaupungissa kemiantehtaat eivät ole joutuneen veden valtaan, eikä pelättyä ympäristökatastrofia siis ole siellä tapahtumassa.

Dresdenissa Elbe-joen pinta laski alle yhdeksän metrin korkeuden sunnuntaina. Pohjoisempana, joen alajuoksulla, pahin saattaa kuitenkin olla vasta edessä.

Tshekissä tulvavedet olivat laskussa, mutta tuhannet ihmiset joutuvat yhä olemaan evakossa.

Schröder tapaa tänään tulva-aluieden johtajia

Saksan liittokansleri Gerhard Schröder tapaa tänään tulvien piinaamien Itävallan, Tshekin ja Slovakian johtajat.

Tapaamiseen osallistuu myös EU-komission puheenjohtaja Romano Prodi.

Brittilehti Financial Times kertoi eilen, että EU aikoo tukea Saksaa tulvavahinkojen korjaamisessa jopa yli miljardilla eurolla. EU:n ja Saksan viranomaiset sanovat, että on vielä liian aikaista puhua summista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat