Oman ennätyksensä hypännyt Tommi Holttinen jäi katkerasti ulos finaalista – "Se oli niin lähellä"

Tommi Holttinen: Iso pettymys jäädä finaalin ulkopuolelle 1:25

Seiväshyppääjä Tommi Holttinen hyppäsi uuden ennätyksensä 5,51 yleisurheilun Berliinin EM-kisoissa. Tulos ei kuitenkaan riittänyt finaaliin, sillä miehellä oli aiemmista korkeuksista pudotuksia.

Holttinen putosi heikommalla sarjalla ulos loppukilpailusta ja oli karsintojen yhteistuloksissa 13:s. 

– On se tietysti iso pettymys, ettei päässyt finaaliin. Se oli niin lähellä. Oli hyvä yritys 561:stä, olisi ollut mahdollisuudet loppukilpailuun. Etäisyys jos olisi ollut eri, olisin saattanut mennä yli, Holttinen totesi MTV Sportin haastattelussa karsinnan jälkeen. 

Suomalainen pudotti kertaalleen avauskorkeudesta 516, jonka hän ylitti toisellaan. Hän pudotti kerran korkeudesta 536, jonka jälkeen nosti riman ennätyskorkeuteen 551. 

Ennätys rikkoontui ja Holttinen kokeili kolmasti 561:sta, jota hän ei kuitenkaan ylittänyt. Pettynyt suomalainen nautti kuitenkin stadionin tunnelmasta. 

– Tykkään kisata arvokisoissa. Olen aina saanut urheilla paineitta, niin siinä mielessä ollut helppo lähteä. Kaikki tai ei mitään. Stadionilla oli hyvä tunnelma kisata, Holttinen sanoo. 

Tyhjin käsin ei Holttinen kuitenkaan joutunut poistumaan areenalta. 

– Nyt tietää, että pystyy hyppäämään korkealle tällaisissa paikoissa. Ulkoratojen ennätys antaa kyllä itseluottamusta. Ei auta kuin harjoitella lisää ja seuraavissa kisoissa sitten, Holttinen päättää. 

Lue myös:

    Uusimmat