Viidenneksi seiväsfinaalissa hypännyt Wilma Murto avasi pettymystään: "Urheilijan ei pitäisi toivoa heinäkuussa, että pääsisi treenaamaan"

Yhtenä mitalisuosikkina Gävlen alle 23-vuotiaiden yleisurheilun EM-kisojen seiväsfinaaliin lähtenyt Wilma Murto joutui pettymään pahasti, sillä hän jäi viidenneksi vaatimattomalla tuloksella 420.

Murto ylitti seiväshypyn finaalissa 420 toisellaan, mutta kolme yritystä korkeudesta 435 eivät tuottaneet tulosta. Kolmas oli yrityksistä paras.

– Urheilijan ei pitäisi toivoa heinäkuussa, että pääsisi treenaamaan, mutta minä toivon sitä, Murto totesi Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.

Murrolla on takana rikkonainen kausi, sillä valmennus on muuttunut ja fyysinen suorituskyky sekä hyppyvarmuus eivät ole olleet sillä tasolla, jolla niiden tulisi olla.

– Verryttelyhypyissä oli vastatuuli ja mielestäni handlasin sen hyvin. Sitten tuuli kääntyi myötäiseksi 435:een ja ponnistus kahdessa ensimmäisessä yrityksessä meni niin sanotusti alle. Kolmas lähti hyvin, mutta en tiedä mitä sitten tein seipään kanssa, Murto sanoi.

– Pettynyt olen, totta kai, mutta tämä vuosi ei ole parhaalla tavalla palvellut tätä kisaa, Murto sanoi.

Murto on hypännyt parhaimmillaan tällä kaudella 451. 

Myös aituri Viivi Lehikoinen oli mukana sunnuntaina finaalissa, kun hän juoksi 400 metrin aitojen loppukilpailussa. Hän oli lopulta seitsemäs ajalla 58,24.

– Sijoitus oli ihan hyvä lähtökohtiin nähden, mutta kisaan itsestään olen pettynyt. Tavoite olisi taistella mitaleista ja hyvistä sijoituksista, Lehikoinen totesi.

Lehikoinen juoksi välierissä kauden parhaansa 58,02. 

Suomi otti EM-kisoista vain yhden mitalin, kun Ella Junnila voitti pronssia korkeushypystä.

Lue myös:

    Uusimmat