Tom Jones Pori Jazziin

Tulevan kesän Pori Jazz -festivaali saa vetonauloikseen kaksi huippunimeä Walesista. Porin Kirjurinluodossa konsertoivat ikitähti Tom Jones sekä viime vuonna maailmanmaineeseen Rockperry-debyyttialbumillaan noussut Duffy.

Jonesin ja Duffyn lisäksi Porissa nähdään heinäkuussa monia muita huippunimiä, esimerkiksi yhdysvaltalaiset soul-artistit Randy Crawford ja Erykah Badu.

Valtameren takaa Kirjurinluotoon saapuu myös legendaarinen moni-instrumentalisti ja säveltäjä Booker T. Jones uuden yhtyeensä kera.

Rytmejä laidasta toiseen

Nyt 44. kerran järjestettävää festivaalia vietetään Porissa 11.-19. heinäkuuta. Viikon ohjelmassa on noin 120 konserttikokonaisuutta yli kymmenessä eri esiintymispaikassa.

Ohjelmistossa on edustettuina monia rytmimusiikin tyylisuuntia, mutta pääpaino on jazzissa.

- Jos ajatellaan konserteissa soitettujen tuntien määrää, niin varsinaisen jazzin osuus niistä on noin 70-75 prosenttia, laskeskelee Pori Jazzin taiteellinen johtaja Jyrki Kangas.

Toisaalta tyylilajien rajat ovat tulkinnanvaraisia, ja monet esiintyjistä tunnetaan niiden ylittämisestä. Poriin saapuu esiintymään muiden muassa amerikkalainen Hazmat Modine -yhtye, joka yhdistelee jazzia, bluesia ja maailmanmusiikkia.

Erikoisuuksia luvassa

Siinä missä Tom Jonesin kaltaiset esiintyjät tarjoavat suurelle yleisölle tuttuja sävelmiä, kuullaan esimerkiksi festivaalin klubeilla huomattavasti marginaalisempaakin musiikkia.

Kankaan mukaan Ultra Music Nights -iltojen ohella festivaalin musiikillisesti erikoisinta antia edustaa brasilialainen SpokFrevo Orquestra. Festivaalin päätösviikonlopun lauantaina esiintyvä 18-henkinen big band -kokoonpano soittaa tyylillä, jollaista Euroopassa ei juuri ole ennen nähty.

- Se tulee varmasti yllättämään kaikki, Kangas povaa.

Taloudellisesti Pori Jazzin tavoite on pysyä edellisvuosien tasolla, mikä tarkoittaa noin 60 000-70 000 myytyä konserttilippua.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat