Tom Cruise jälleen älyttömässä stuntissa – hyppäsi lentokoneesta hurjalla vauhdilla

0:41

Tom Cruise nähdään jälleen valtavassa stuntissa uudessa Mission Impossible -elokuvassa.

Veteraaninäyttelijä Tom Cruise jatkaa hullujen stunttien sarjaansa Mission Impossible -elokuvissa. Aiemmin hän on kiipeillyt Grand Canyonin rotkossa, roikkunut maailman korkeimman pilvenpiirtäjän ulkopuolella ja lentoon lähtevän koneen ovessa kyseistä elokuvasarjaa tehdessä.

Uudessa Mission: Impossible - Fallout -elokuvassa Cruise suorittaa stuntin, jossa hän hyppää laskuvarjohypyn avaten varjonsa vain 600 metriä ennen laskeutumista. Elokuvaa kuvatessa Cruise hyppäsi oikeasti lentokoneesta kuvausryhmän kanssa ilman valjaita.

Halo-hyppynä tunnettu temppu on armeijan käyttämä taktiikka, siinä hypätään korkealta ja avataan laskuvarjo matalalla, näin hyppääjä on hankalampi jäljittää. Cruisen suorittama hyppy alkoi lähes 8000 metristä. Parhaimmillaan näyttelijän laskeutumisnopeus oli yli 300 kilometriä tunnissa.

Kuvausryhmän oli hengitettävä puhdasta happea 20 minuutin ajan ennen lentokoneeseen astumista välttääkseen alipainetaudin saamisen koneessa. Harjoittelua varten elokuvan työryhmä rakennutti yhden maailman isoimmista tuulitunneleista. Lisäksi Cruise suoritti harjoitushyppyjä jopa viidesti päivässä pienemmistä lentokoneista.

– Halo-hyppy on kohtaus, josta olemme puhuneet Tomin kanssa jo vuosia, elokuvan ohjaaja Christopher McQuarrie sanoo stuntin dokumentoineella videolla.

Kohtaus kuvattiin auringon laskiessa, joten kuvausryhmällä oli kolme minuuttia aikaa kuvauspäivää kohden saada oikeanlainen valaistus stunttiin. Cruisen oli pysyteltävä tietyn välimatkan päässä kuvaajasta, jotta kohtaus onnistui ja pudotus saatiin turvallisesti maaliin.

Cruise jakoi tempustaan kuvan Instagram-tilillään maaliskuussa. Kuva on otettu juuri kun näyttelijä on hypännyt ulos avoimesta lentokoneen ovesta.

Laskuvarjohypyn lisäksi Cruise nähdään roikkumassa lentävän helikopterin ulkopuolella uudessa Fallout -elokuvassa. Kyseistä stunttia varten hän opetteli lentämään helikopterilla sekä akrobatiaa menopelin ulkopuolella roikkumiseen.

Aina stuntit eivät kuitenkaan mene suunnitelman mukaan. Cruisen kuvaukset keskeytyivät Falloutia tehdessä, kun näyttelijä hajotti nilkkansa stuntissa, jossa Cruise hyppää rakennuksen katolta toiselle, osuen ensin rakennuksen seinään. Cruise saapui alastuloon kuuluneeseen törmäykseen huonossa asennossa, mikä johti loukkaantumiseen.

Lähde: People

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja