Toimittajan ensimmäinen päivä uuden iPhone X:n kanssa: Face ID ihastutti, kotinäppäimen puuttuminen hidastaa sovellusten sulkemista

Viime perjantaina ennakkotilattavaksi tullut ja tänä perjantaina myyntiin saapuva Applen uusi iPhone X oli verkkolehti Engadgetin toimittajan testissä.

Jutussaan lehden toimittaja Chris Velazco kertoo ensimmäisen päivän tunnelmistaan uuden iPhonen kanssa. Hän kertoo, että suurin  ulkoinen muutos puhelimessa on kotinäppäimen katoaminen. Sen tilalla on nyt näyttöä.

Kotinäppäimen poistamisella iPhoneen on saatu mahdutettua 5,8 tuuman OLED-näyttö. Toimittaja kehuu näyttöä vaikuttavaksi. Hänen mukaansa uuden iPhonen näytön värit ovat hillittyjä ja luonnollisia.

Selkeä kehys pistää silmään

Velazcon mukaan uuden puhelimen suuri näyttö ei kuitenkaan yllä aivan reunoille asti, vaan puhelimen reunoille jää näkyviin selkeä kehys.

Toimittaja myös huomauttaa, että näytön yläkulmassa oleva syvennys puhelimen etukameralle näyttää aluksi hieman oudolta, mutta siihen tottuu nopeasti.

Isompi näyttö aiheuttaa ongelmia sovelluksille

Isomman näytön myötä myös puhelimessa käytettävät mobiilisovellukset  on optimoitava uudelleen. Velaxcon kertoo, että monet mobiilisovellukset ovat jo optimoituja ja ne sulautuvat hyvin suureen näyttöön. Tällaisia sovelluksia ovat esimerkiksi Twitter, Foursquare, Facebook ja Instagram.

Kaikkia sovelluksia ei kuitenkaan ole ehditty vielä sovittaa suurempaan näyttöön. Esimerkiksi Gmailin mobiilisovellus aukeaa näytön yläreunaan ja näytön alaosaan jää tyhjää tilaa.

Kotinäppäin pois

Toimittajan mukaan kotinäppäimen puuttuminen aiheuttaa sen, että puhelimen käyttäminen tapahtuu täysin erilaisilla pyyhkäisyillä.

Hänen mukaansa kotinäppäimen puuttuminen aiheuttaa sen, että käynnissä olevien sovellusten sulkeminen vie hieman kauemmin kuin aiemmin.

Face ID ihastutti

Täysin uutta uudessa iPhonessa on Face ID -kasvojentunnistus, joka korvaa sormenjälkitunnistautumisen.

Velazcon mukaan Face ID:n käyttöönotto oli erittäin sujuvaa. Lisäksi puhelimen lukituksen avaaminen onnistui uudella kasvojentunnistusohjelmalla lähes täydellisesti jokaisella yrityskerralla.

Lisäksi toimittaja kertoo, että Face ID toimi hyvin myös sovelluksissa, jotka vaativat kasvojentunnistautumista.

Lähde: Engadget

***

Lue myös:

    Uusimmat