Toimiiko Ruotsin koronastrategia sittenkin? Brittilehti ylistää Anders Tegnelliä pelastajana, tanskalaisprofessorin mukaan epidemia saattaa olla jo ohi

Anders Tegnell puhui Ruotsin koronatilanteesta – toimittajamme Jukka Lehto kertoo uusimmat tiedot aiheesta paikan päältä 5:48
Mielenosoittajat protestoivat elokuussa Ruotsin koronalinjaa vastaan. MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Jukka Lehto raportoi Ruotsista.

Ruotsin poikkeuksellinen koronastrategia saa jälleen huomiota kansainvälisessä mediassa, ja tällä kertaa positiivisessa valossa. Tanskalaistutkija arvelee, että paljon parjatun Anders Tegnellin strategia saattaa sittekin toimia. 

Tanskalaisen Niels Bohr -instituutin biokompleksisuuden professori Kim Sneppen sanoo Politiken -lehden haastattelussa, että Ruotsin tämänhetkinen suhteellisen matala ilmaantuvuusluku saattaa viitata siihen, että Ruotsi on saavuttamassa laumaimmuniteetin. 

– Viitteitä siitä, että ruotsalaiset ovat saaneet tietyn määrän immuniteettia koronavirusta vastaan. On mahdollista, että tämä yhdessä viruksen leviämistä hidastavien toimien kanssa voi pitää sairauden alhaalla, Sneppen sanoo.

Sneppenin sanoo kuitenkin, että Ruotsin maksama hinta nykyisestä, suhteellisen vakaasta koronatilanteesta, on ollut kallis, 5865 kuollutta.

– Tämä on se, mitä he [Ruotsi] ovat maksaneet. Posititiivista asiassa on se, että pandemia on nyt ehkä ohi, Sneppen sanoo.

Politiken-lehdessä haastatellaan kuitenkin myös myös kriittisiä tanskalaisääniä. Osa Sneppenin kollegoista on sitä mieltä, että Ruotsiin saattaa jatkossa yhä kärsiä viruksesta pahoin. Osan tanskalaistutkijoiden mielestä Ruotsi oli myös alunperinkin huonosti valmistautunut kulkutautiepidemioihin.

Suosittu kuin "Abban viides jäsen"

Ruotsin koronastrategiaa ylistettiin taannoin myös brittitabloidi The Sunissa, joka kutsui Anders Tegnelliä “sankariruotsalaiseksi" ja "kylmähermoiseksi tutkijaksi, joka pelasti Ruotsin koronavirukselta ilman yhteiskunnan sulkemista”. The Sunin mukaan Tegnelliä juhlitaan Ruotsissa “kuten hän olisi Abban viides jäsen”.

Lehden mukaan Tegnellin ansioista koronaan kuolleiden  määrä on ollut Ruotsissa ollut joinakin päivinä nollassa, ja epidemian vaiktukset talouteen ovat olleet paljon pienemmät kuin Britanniassa, sillä yhteiskuntaa ei ole laajalti suljettu.

Lähteet: Expressen, The Sun

Lue myös:

    Uusimmat