”Todella lahjakasta” – kuopiolainen Kimmo kuvasi Renault-kuskin pöyristyttävän ”loistopysäköinnin”
Tällainen pysäköintisuoritus vaatii välinpitämättömyyden lisäksi joko taitoa tai tuuria.
– Todella lahjakasta pysäköintiä Renault-kuskilta, kuopiolainen Kimmo toteaa sarkastisesti paikallisessa Facebook-puskaradioryhmässä julkaisemansa kuvan yhteydessä.
Kuopiossa Kuntolaakson uimahallin parkkipaikalla otetussa valokuvassa näkyy, kuinka punaisen Renault Capturin kuljettaja on pysäköinyt autonsa niin lähelle oikealla puolella olevaa Kiaa, että autojen väliin mahtuu hädin tuskin sitä kuuluisaa sanomalehteäkään.
Tällainen pysäköinti vaatii kuljettajan välinpitämättömyyden lisäksi joko melkoista lahjakkuutta tai sitten mieletöntä tuuria.
Kimmon mukaan Kian kuljettaja, hänen kaverinsa, oli päässyt autoonsa vänkärin puolelta änkeämällä.
– Ajatin kaverin käsimerkeillä pois ruudusta kuin armeijassa konsanaan. Sieltä se tuli nätisti, mutta ei siihen montaa senttiä jäänyt tilaa, Kimmo kertoo MTV Uutisille.
– Olisin kyllä halunnut nähdä, miten Rellu-kuski olisi tuosta päässyt kolhimatta.
Onni onnettomuudessa olikin, että koko episodista selvittiin ilman naarmun naarmua.
Uusimmat
-
22:32
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Kalle Rovanperä hämillään ek:n maalissa – kaikilla kuljettajilla sama pelko
-
22:25
Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksynyt lakipaketin, jolla liittovaltion hallinnon sulku voidaan välttää
-
22:18
Pelicans-tähti pelikieltoon tästä kammotöötistä
-
22:18
Ei osunut vieläkään: Loton potti kasvaa jo 9 000 000 euroon – tässä illan oikea rivi
-
21:35
Amazing Race -osallistujat Anna Perho ja Atte-poika tekivät ällistyttävän ratkaisun – hyvä teko koitui parin kohtaloksi
-
21:27
Merialueille tuulivaroitus ensi yölle ja huomiselle
-
21:22
KalPa-vahti sai kipeän tällin kasvoihinsa – ristikkokaan ei suojannut epäonniselta vammalta
-
21:14
Hämmentävä episodi Jokereiden voittomaalin jälkeen – valmentaja kuittaili sählingistä: "Ei näköjään osata laskea"
-
21:08
Josep Borrell Odessassa: EU jatkaa Ukrainan tukemista – MTV seuraa sotaa
-
21:03
Trumpia neuvoneen kenraali McMasterin mukaan Ukrainaa pitää aseistaa päättäväisemmin: "Annamme 30 panssarivaunua, kun pitäisi antaa 300"
-
21:00
Katariina Kaitue joutui onnettomuuteen Amazing Race -ohjelman avausjaksossa – näin hänelle lopulta kävi
-
21:00
Masked Singer -paljastus hämmensi etsivät: "Te menitte ihan kahville!"
-
20:43
Jättimäinen taklaus käynnisti kalabaliikin kaukalossa – Olli Jokinen ärähti: "Se on ongelma SM-liigassa"
-
20:37
Vapaaehtoiset etsijät epäilivät Rasmus Takaluoman löytyvän jopa kaukaa kotipaikasta: "Vastaus voi olla missä vain mereen saakka"
-
20:30
Marcus Grönholmilla ja Timo Rautiaisella isoja auto-ongelmia Amazing Race -ohjelmassa – tältä ikävä takaisku tuntui
-
20:29
Todellisen ystävyyden merkki: Kaaso pisti kropan likoon hääkuvauksissa
-
20:19
Enrique äkkirikastui sotimalla: Näin Putin värvää WhatsAppissa kuubalaismiehiä joukkoihinsa – "Kaikki tietävät hyvin, mihin ovat menossa"
-
20:03
Helsingin Lego-tapahtumalle rajua kritiikkiä: "Täysi kaaos" – Näin vastaa tilaisuuden järjestäjä MTV Uutisille
-
20:02
Teemu Suninen kuittaili Toyotalle isosta virheestä
-
19:39
Jättiyllätys Valioliigassa – Manchester City hävisi viimein
-
Lataa lisää