Mainos

Tittelinsä menettävän Japanin prinsessan häät viivästyvät appivanhempien velkojen takia

1:06

Prinsessa Mako ei saa rakastaan ennen kuin tämän äiti selvittää taloudelliset ongelmansa.

VIDEO: Myös Japanin prinsessa Ayako on ilmoittanut naivansa aatelittoman miehen. 

Japanin prinsessa Makon vanhemmat ovat ilmoittaneet, että prinsessan tulevan avioliiton järjestelyt eivät voi edetä ennen kuin prinsessan sulhasen äiti on selvittänyt talouskriisinsä. 

Prinsessa Mako, joka on keisari Akihiton vanhin lapsenlapsi, aiheutti kohun syyskuussa 2017 ilmoittaessaan kihlauksestaan Kei Komuroon, 26-vuotiaaseen asianajajaan, johon prinsessa tutustui opiskellessaan Tokion yliopistossa. 

Tulevan avioliittonsa myötä prinsessa tulee menettämään kuninkaallisen arvonimensä. Käytäntö koskee keisariperheen jäseniä, jotka menevät naimisiin ei-kuninkaallisen kansalaisen kanssa. 

Makon ja Komuron häitä oli tarkoitus juhlia tämän vuoden marraskuussa, mutta helmikuussa 2018 ilmoitettiin, että häät siirretään vuoteen 2020. 

Pariskunta kertoi tuolloin tarvitsevansa lisää aikaa valmistautua ja pohtia avioliittoa syvällisemmin. Häiden valmisteluiden on pelätty myös jättävän varjoonsa keisarin kruunusta luopumisen, mikä tapahtuu 30. huhtikuuta 2019.

– Olemme tajunneet, että meillä ei ole tarpeeksi aikaa vaadittaviin järjestelyihin ennen ja jälkeen häidemme. Uskomme, että olemme kiirehtineet useiden asioiden kanssa, Mako totesi lausunnossaan häiden siirtämisilmoituksen yhteydessä. 

Japanilainen media on viime aikoina uutisoinut, että prinsessa Makon vanhemmat prinssi Akishino ja prinsessa Kiko ovat olleet erittäin huolissaan siitä, että Komuron äiti kamppailee rahaongelmien kanssa. Komuron äidin kerrotaan ottaneen lainan entiseltä kumppaniltaan maksaakseen poikansa koulutuksen. 

Makon vanhempien on kerrottu todenneen Komurolle useasti, että häiden järjestelyt eivät voi edetä, ennenkuin sulhasen äiti on saanut asiansa selvitettyä. 

Huolta on myös aiheuttanut se, että pariskunta saa aikaan julkista kritiikkiä avioliittonsa takia. Mako ja Komuro tulevat saamaan vajaan 800 000 euron arvoisen summan valtiolta avustamaan Makoa keisarillisesta perheestä lähtemiseen ja sopeutumaan hänen uuteen, ei-kuninkaalliseen elämäänsä. 

Komuro muutti New Yorkiin elokuun alussa opiskelemaan kolmeksi vuodeksi. Pariskuntaa läheisen lähteen mukaan Mako ja Komuro ovat kuitenkin tiiviisti yhteydessä ja aikovat edelleen mennä naimisiin.

Lähde: The Guardian

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.