Timo Vuorensolan Iron Sky -rumba jatkuu – häämatka sekä heavy- ja hiphop-festivaalit tauon paikkoja

Ohjaaja Timo Vuorensola työstää toista Iron Sky -elokuvaa ja valmistelee jo kolmatta.

Iron Sky -elokuvasarjan toisen osan Iron Sky: The Coming Race jälkituotannon parissa parhaillaan töitä paiskova Timo Vuorensolan, 36, kiireet eivät hellitä. Ohjaaja avioitui viime kesänä, mutta ehti vasta hiljattain häämatkalle.

– Kiirettä riittää. Tulin juuri kahden viikon häämatkalta Karibialta, joka oli poikkeuksellinen kahden viikon loma, jonka olen saanut pitää vuosikausiin. Nyt olen täällä Porissa, ylihuomenna lähden Los Angelesiin ja sen jälkeen Kiinaan, Vuorensola kertoo.

– Suhaan tässä edestakaisin, teen Iron Sky 2 -elokuvaa, joka on jälkituotannossa, sekä Iron Sky 3 -elokuvaa, joka tehdään kiinalaisten kanssa yhteistyössä. Tämä kaikki aiheuttaa sen, että saan juosta ympäri seuraavien... huh huh, en edes viitsi miettiä miten monien kuukausien ajan.

Kahden viikon häämatka teki siis hyvää.

– Sanos muuta. Kävi tuuri, että löytyi tuollainen kolo, että pääsimme reissuun.

Tällä hetkellä Iron Sky: The Coming Race -elokuvaan työstetään dinosauruksia.

– Kakkososa saa ensi-iltansa ensi syksynä. Tarkempaa päivämäärää en osaa sanoa. Teemme verrattain pienellä budjetilla järjettömän isoa ja monimutkaistakin elokuvaa, ja siihen nähden kaikki on mennyt hyvin. Vielä ei kuitenkaan voi huokaista helpotuksesta.

Vuorensola on musiikkimiehiä. Onko ohjaaja ehtinyt käydä ollenkaan keikoilla?

– En ole kerennyt, mutta buukkasin Saksaan Wackenin festivaaleille reissun. Sinne menen ryömimään mudassa neljäksi päiväksi. Muuten menee festarikesä ohitse minun osaltani.

Yhtäkkiä Vuorensola muistaa, että yksi kotimainen festivaali kuitenkin mahtuu kalenteriin.

– Hiphop-festivaali Blockfest Tampereella. Olen siellä käynyt joka vuosi, siellä on sairaan hieno meininki. Siinä on hieno kontrasti, ensin Wackenin mutaa ja rapaa, sitten Ratinan aurinkoa ja tyylikästä meininkiä.

Ohjaajan pukeutumiskoodi on varma.

– Slayerin paita päällä molempiin tapahtumiin. Ilman muuta.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat