Joensuulainen Timo Tiainen elää elämää, joka on nykyään vain harvojen ja tulevaisuudessa ei kenenkään saatavilla. Entinen veturinkuljettaja on 63-vuotias, mutta saanut täyttä eläkettä jo kahdeksan vuotta. Eläkepäiviään hän viettää terveenä ja seuranaan vaimo, joka jäi niin ikään eläkkeelle 55-vuotiaana.
Olihan se tavallaan aika helpottava tunne. Vaihtaa univormusta omiin vaatteisiin työpaikan pukuhuoneessa – viimeistä kertaa ikinä.
– Taisinpa korkata konjakkipullonkin, Timo Tiainen muistelee kesäkuista iltaa vuonna 2007 VR:n Joensuun varikolla.
Timon ura VR:llä oli alkanut Hyvinkään konepajalta vuonna 1973, 21-vuotiaana. Hän oli nähnyt sattumalta esitteen, jossa VR mainosti ottavansa veturinlämmittäjäoppilaita. Koska laiskana lukijana Timoa eivät houkutelleet pitkät koulut eikä muitakaan töitä ollut tiedossa, hän lähetti hakemuksen.
Veturinlämmittäjästä Timo eteni kuljettajakurssille ja veturinkuljettajaksi. Hän ajoi matkustaja- ja tavarajunia kotikaupungistaan Joensuusta Pieksämäelle, Kontiomäelle, Niiralaan ja Helsinkiin asti. Työ oli säännöllisen epäsäännöllistä.
– Vuoro saattoi alkaa yöllä kello 1.23. Määränpäässä oli kuutisen tuntia ”vapaata”, jolloin nukuttiin, ja sitten lähdettiin sama matka takaisin. 34 vuoden aikana olin töissä varmaan 20 joulua ja juhannusta, Timo kertoo.
Vastapainona oli viidenkin päivän arkivapaita, mutta iän myötä yövuoroista palautuminen muuttui vaikeammaksi.
– Nuorempana pystyin nukkumaan yövuoron jälkeen kahdeksan tuntia putkeen. Kun ikää alkoi olla yli viidenkymmenen, niin sittenpä valvotun yön jälkeen ei enää saanutkaan unta kuin pari tuntia. Se teki työn raskaaksi.
Timon onneksi valtion palveluksessa olleilla veturinkuljettajilla ja veturinlämmittäjillä oli oikeus jäädä eläkkeelle 55-vuotiaana. Kun VR yhtiöitettiin heinäkuussa 1995, etu jäi niille, jotka olivat olleet veturinkuljettajan tai -lämmittäjän tehtävässä viisi vuotta ennen yhtiöittämistä. Uusille veturinkuljettajille etua ei ole tämän jälkeen myönnetty, vaan heidän eläkeikänsä noudattelee yleistä yksityisen sektorin eläkeikää.
– Tiesin alusta alkaen, että oma eläkeikäni tulisi olemaan 55 vuotta. Olihan se ihan sellainen tavoiteltava ikä, mutta ei se ammatinvalintaan vaikuttanut, koska ajauduin niihin hommiin vahingossa, Timo sanoo.
”Hienoa päästä terveenä eläkkeelle”
VR:ltä kerrotaan, että valtaosa 55-vuotiaana eläkkeeseen oikeutetuista myös käyttää oikeuttaan. Timo tietää joitakin kollegoita, jotka ovat jatkaneet kuusikymppisiksi tai pidempäänkin saadakseen täyttä palkkaa esimerkiksi perheessä vielä asuvien pienten lasten takia. Timo itse ei nähnyt syitä jatkaa.
– Kaksi poikaamme olivat jo maailmalla, eikä eläkkeeni olisi kasvanut mihinkään, vaikka olisin jatkanut töissä vielä 55 ikävuoden jälkeen. Tietysti olisin saanut täyttä palkkaa jatkokuukausilta, mutta minulle on aivan sama, mitä olisin hankkinut töissä ollessa. En ole sitä laskenut enkä laske. En ole hävinnyt yhtään mitään.
Niinpä työvuoro Joensuun varikolla vuonna 2007 todella oli Timon työuran viimeinen. Itsensä mieltäminen eläkeläiseksi 55-vuotiaana ei ollut vaikeaa.
– Ei todellakaan. Minusta on hienoa päästä terveenä eläkkeelle. Heti ensimmäisenä viikkona tuntui mukavalta, ettei tarvinnut lähteä töihin, Timo sanoo.
Timon eläkkeen maksoi kahdeksan vuoden ajan kokonaisuudessaan VR Eläkesäätiö. Viime heinäkuussa Timo täytti 63 vuotta, ja heti elokuun ensimmäisenä päivänä hän siirtyi vanhuuseläkkeelle.
– Silloin jouduin anomaan eläkettä uudelleen. Eläkkeeni määrä ei muuttunut miksikään, mutta se tulee nyt kahdesta paikasta, kun Varma maksaa osan.
”Tällaisia pariskuntia on varmaan aika vähän”
Timo oli eläkkeelle jäädessään siitäkin onnellisessa asemassa, että myös hänen vaimonsa Liisa Tiainen pääsi eläkkeelle 55-vuotiaana, vuosi Timon jälkeen. Liisa oli työskennellyt toimistovirkailijana Suomen Pankissa, jonka palveluksessa olleilla naispuolisilla viranhaltijoilla on tietyin edellytyksin ollut 55 vuoden vanhuuseläkeikä.
– Olihan se eläkeikä tiedossa, mutta kun sinne 17-vuotiaana sattumalta menin, niin en minä sitä sillä tavalla ajatellut. Vasta vuosien varrella kasvoi se ajatus, että onpa ihanaa päästä 55-vuotiaana eläkkeelle, kun toiset saavat olla vielä pitkään töissä, Liisa kertoo.
Timon ei ole tarvinnut viettää yhtäkään eläkepäivää yksin, sillä Liisa pääsi eläkepaketille ja jäi kotiin jo ennen 55 ikävuotta.
– Meitä tällaisia pariskuntia, jotka pääsevät molemmat eläkkeelle 55-vuotiaina, on varmaan aika vähän. En tiedä ketään toista. On tämä ihan mukava tilanne. Ja mikä mukavinta, on hirveän paljon kateellisia kavereita, jotka ovat vieläkin töissä, Timo vitsailee.
Varsinkin alkuvaiheessa varhaista eläköitymistä kommentoitiin.
– Jonkin verran niitä kommentteja kuulee edelleen, koska 62-vuotiaat ikätoverini käyvät vieläkin töissä. En tiedä, ovatko he nyt niin kateellisia, mutta vähän huokailevat, kuinka ihanaa olisi itsekin päästä eläkkeelle, Liisa sanoo.
– Kyllä eläkeläistä sinänsä kannattaakin kadehtia. En minä ainakaan tätä missään nimessä vaihtaisi. Tämä on ihan ihanneolotila, Liisa myöntää.
”Olen tehnyt oman osani”
Eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeen alaikärajaksi tulee Suomessa 65 vuotta. Jos uudistus olisi koskenut Timoa, se tarkoittaisi, että hän ei olisi lopettanutkaan töitä vuonna 2007, vaan olisi tähän päivään asti ja vielä kaksi seuraavaakin vuotta tehnyt koko ajan töitä.
– Ehkä minä olisin pystynyt tekemään, mutta kyllä säännöllisesti epäsäännöllistä työtä sisältävissä ammateissa eläkeiän pitäisi olla alempi kuin 65 vuotta. Kun ikää tulee, öitä on ihan oikeasti raskasta valvoa, Timo sanoo.
Tulevassa eläkeuudistuksessa rasittuneisuutta ja kuluneisuutta aiheuttava työ voi oikeuttaa siirtymään niin sanotulle työuraeläkkeelle 38 työvuoden jälkeen 63-vuotiaana. Käytännössä voi kuitenkin olla vaikeaa määritellä, kuka on oikeutettu työuraeläkkeeseen ja kuka ei.
Onko Timo itse miettinyt, ettei olisi tehnyt omaa osuuttaan yhteiskunnassa, koska jäi eläkkeelle 55-vuotiaana?
– Ei ole kyllä koskaan tullut sillä tavalla mietittyä. Ajattelen, että kun olen 34 vuotta tehnyt säännöllisesti epäsäännöllistä vuorotyötä, niin olen tehnyt oman osani.
– Totta kai olen tyytyväinen siihen, että sain olla töissä. Ei ole varmaan kiva olla työttömänä ja pätkätöissä. Sillä tavalla olen ollut onnellisessa asemassa.
”Aika kuluu eläkkeellä nopeasti”
Timolla tai Liisalla ei kummallakaan ollut eläkepäiville suuria unelmia.
– Tosin loppuaikoina, kun minulla oli parin tunnin työmatka Joensuusta Kuopioon, haaveilin siitä, ettei tarvitsisi enää säännöllisesti lähteä sellaiselle reissulle. Että saisi olla kotona ja tehdä, mitä haluaa ja mennä, mihin nokka näyttää. Elää ihan normaalia elämää. Ja näinhän se on toteutunut, Liisa sanoo.
Tavallisena päivänä pariskunta herää aamulla kuudelta tai puoli kuudelta. Maanantai-, keskiviikko- ja perjantaiaamuisin he menevät uimahallille kahdeksi tunniksi ja palaavat kotiin. Kotona syödään lounas täsmällisesti kello 11, juodaan kahvit kello 14 ja ruokaillaan taas kello 16.
– Se on sellainen tyhmä tapa, joka meille on tullut. Talvisaikaan siinä välillä voi nukkua vähän päiväunia. Illalla käymme kävelemässä tai katsomme telkkaria. Timo seuraa sarjoja ja elokuvia, minä katson lähinnä uutiset ja ajankohtaisohjelmat. Yhtenä iltana viikossa käyn venäjän tunneilla, Liisa sanoo.
Viidestä lapsenlapsesta pienimmät käyvät silloin tällöin isovanhempiensa luona yökylässä. Noin puolet vuodesta Timo rakentelee mökillä ja harjoittaa pienimuotoista metsänhoitoa. Liisan vastuulla on puutarhanhoito. Lapissa käydään muutaman kerran vuodessa hiihtämässä tai vaeltamassa, ja kotonakin kulkee valaistu latu 50 metrin päässä pihaportista.
Timo vakuuttaa, että hän pystyy vallan hyvin olemaan myös tekemättä mitään.
– On hirmu mukava lukea sohvalla kirjaa. Aika kuluu eläkkeellä nopeasti. Kahdeksan vuotta on mennyt ihan hujauksessa, Timo sanoo.
– Onhan sellaista huulenheittoa, että eläkeläisellä ei ole lomaa, mutta kyllä minä edelleen erotan viikonlopun arjesta ihan niin kuin töissäkin ollessa. Kyllä se viikonloppu vain on viikonloppu. Ei se ole ihan samanlainen kuin arki. Meillä esimerkiksi uimahalliharrastus on niin arkea, että kun siellä on perjantaina käyty, niin siitä alkaa meidän viikonloppu, Liisa sanoo.
Samanlaista elämää Timo ja Liisa odottavat tuleviltakin eläkevuosilta.
– Kun saisi olla terveenä ja pystyisi liikkumaan ja näkemään, kun lapsenlapset kasvavat aikuisiksi. Ei minulla sen kummoisempia haaveita ole. Ja jos tässä marras-joulukuun vaihteessa pääsisi taas Lappiin hiihtämään, Timo sanoo.
Lähteinä haastattelun lisäksi: VR, Elakeuudistus.fi