Tiilikainen: "Nopeita helpotuksia maanviljelijöille ei ole luvassa"

Tiilikaisen terveiset EU:n maatalousministerien kokouksesta 3:44

EU-jäsenmaiden maatalousministerit kokoontuivat eilen Brysseliin keskustelemaan maanviljelijöiden vaikeasta asemasta.

– Kokouksessa päätettiin tusinan verran toimenpiteistä, mitkä helpottavat markkinatilannetta. Tukipuolellekin on tulossa joitain helpotuksia. Lisärahasta ei ollut valmiuksia päättää, Suomen maatalousministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) sanoo.

Tiilikaisen mukaan koko Euroopan laajuisesti kaikkein suurin ongelma on se, että tuotanto on suurempi kuin kulutus. 

– Myöskään vienti EU:n ulkopuolelle ei vedä. Venäjälle vienti on kokonaan pysähtynyt. Hinnat ovat sen vuoksi laskeneet, mikä tekee alasta kannattamatonta. 

Tiilikainen näki eilisissä keskusteluissa valoakin.

– Olen tyytyväinen siihen, että esimerkiksi voin ja maitojauheen puskurirahastoja tuplattiin. 

Suomi ehdotti kokouksessa, että syksyllä olisi mahdollisuus maksaa korotettuja tukiennakkoja ja näin helpottaa viljelijöiden maksuvalmiutta. Tiilikaisen mukaan asia etenee, vaikka ei lopullista päätöstä siitä olekaan tehty.

Lue myös:

    Uusimmat