Mainos

Tietovuotokohun keskelle joutuneen Ruotsin hallituksen kokoonpano muuttuu – kaksi ministeriä eroaa

36:38

Puolustusministeri Hultqvist saa jatkaa ainakin toistaiseksi – ollut avainhenkilö Suomi-yhteistyössä.

Ruotsin pääministeri, sosiaalidemokraattien Stefan Löfven panee maan punavihreän hallituksen kokoonpanoa uusiksi ajoneuvohallinnon tietovuotokohun ja opposition ilmaiseman epäluottamuksen seurauksena.

Viisi oppositiopuoluetta ilmoitti eilen epäluottamuksesta kolmelle Löfvenin hallituksen ministerille. Puolueet esittivät voimakasta kritiikkiä siitä, miten tietovuotoasiaa on hoidettu hallituksen kansliassa, ja hallitukselta on vaadittu myös vahvempaa vastuunkantoa asiassa.

Opposition epäluottamuksen kohteena olleet sisäministeri Anders Ygeman ja infrastruktuuriministeri Anna Johansson jättävät hallituksen, kertoo Löfven. Samalla ministerisalkkujen ja vastuualueiden jakoa hallituksen sisällä muutetaan.

Sen sijaan Löfven haluaa puolustusministeri Peter Hultqvistin jatkavan ministerinä oppositiosta kohdistetusta epäluottamuksesta huolimatta. Seuraavaksi on epäluottamusta esittäneiden oppositiopuolueiden käsissä, saako Hultqvist jatkaa tehtävässään.

Tietovuotokohun taustalla on ajoneuvohallinnon tietotekniikkapalvelujen taannoinen ulkoistus. Ulkoistuksen myötä hallinnon rekistereihin on ollut pääsy myös sellaisilla ulkomaisilla työntekijöillä, joiden taustoja ei ole tarkistettu turvallisuusnäkökohdat huomioiden.

Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo alkoi selvittää ajoneuvohallinnon tietotekniikan ulkoistusasiaa kesällä 2015. Alkuvuodesta 2016 Säpo aloitti esitutkinnan ajoneuvohallinnon silloisen pääjohtajan Maria Ågrenin toimista.

Ågren lopetti työt pääjohtajana tämän vuoden alkupuolella. Aiemmin tässä kuussa selvisi, että Ågren on tunnustanut rikkoneensa lakia tietojenkäsittelyasiassa.

"Puolustusministerillä laaja arvostus"

Pääministeri Löfven ei pidä puolustusministeri Hultqvistiin kohdistettua epäluottamusta perusteltuna tietovuotokohun yhteydessä.

– Hän (Hultqvist) nauttii laajaa arvostusta, ja hän on rakentanut vahvan kansainvälisen verkoston, sanoi Löfven tiedotustilaisuudessa Tukholmassa.

Hultqvist on ollut viime vuosina yksi avainhenkilöistä muun muassa Suomen ja Ruotsin välisessä puolustusyhteistyössä. Hultqvistilla on myös suomalaisjuuria, sillä hänen äitinsä on Suomesta.

Hultqvistin oma näkemys tietovuotoasiasta on, että Ruotsin puolustusministeriöllä ei ole ollut koordinointivastuuta tietovuotokohuun liittyvissä kysymyksissä.

– Olen tehnyt sen, minkä voin ja mihin olen velvoitettu, Hultqvist sanoi tiedotustilaisuudessa hallintorakennus Rosenbadissa päivällä.

Hänen mukaansa ajoneuvohallintoviranomainen tai tietovuotoasiaa selvittänyt turvallisuuspoliisi Säpo eivät kumpikaan kuulu puolustusministeriön alaisuuteen.

Hultqvist kertoi tiistaina, että hän oli aikanaan saanut tiedon ajoneuvohallinnon tietovuotokysymyksestä puolustusministeriön virkamiesten kautta, jotka puolestaan olivat saaneet tietoa oikeusministeriöstä.

Hultqvistin vastuualueelle kuuluvat puolustusvoimat olivat aikanaan yhteydessä tietovuotoasiasta turvallisuuspoliisi Säpon kanssa.

– Varmistin puolustusvoimien ryhtyneen toimiin asiassa, sanoi Hultqvist tiistaina. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.