Tietosuojavaltuutettu tyrmää eläinlääkärien nettirekisterin

Eläinlääkärien nettirekisterin laatimisessa saattaa tulla mutkia matkaan. Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio linjaa, että ammatin harjoittaminen kuuluu Suomessa yksityisyyden suojan piiriin.

- Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisun perusteella on katsottu, että se kuuluu yksityiselämän suojan piiriin, Aarnio kertoo.

- Jos rekisteri sellaisenaan on netissä, se olisi minun tulkintani mukaan myös hyvän tiedonhallintatavan vastainen tilanne, hän lisää.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) ehdotti listaa eilen Helsingin Sanomissa sen jälkeen, kun STT oli paljastanut nurmijärveläisen vale-eläinlääkärin. Nurmijärven Klaukkalassa toimivan eläinlääkäriaseman toimitusjohtajan epäillään tehneen jopa leikkauksia, vaikka hänellä ei ole eläinlääkärin pätevyyttä.

Tälläkin hetkellä eläinlääkärin pätevyyden voi varmistaa soittamalla Eviraan tai esimerkiksi tilaamalla Eviran nettisivuilta vuosittain julkaistavan luettelon eläinlääkäreistä. Nettilistan julkaiseminen ei kuitenkaan ole mahdollista ilman lakimuutosta.

- En usko, että lakimuutos menee kertaheitolla läpi, Aarnio kommentoi.

Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallio kertoo, että Evira ehdotti tällaista listaa ministeriölle jo viime keväänä. Asia ei kuitenkaan ilmeisesti edennyt ministeriössä ennen vale-eläinlääkärikohua.

Etelä-Suomen lääninhallitus oli saanut toimitusjohtajan toimista vuosina 2002-03 ainakin kolme kantelua, mutta yksikään niistä ei johtanut poliisitutkintaan. Vale-eläinlääkärin toiminta ei loppunut myöskään siihen, että yksi asemalla työskennelleistä eläinlääkäreistä teki hänestä valituksen Eläinlääkäriliitolle.

Kansalaisilla aina oikeus tarkistaa eläinlääkärien pätevyys

Aarnio kuitenkin korostaa, että kansalaisilla tulisi olla oikeus tarkastaa halutessaan eläinlääkärin pätevyys yksilöidyllä kyselyllä.

- Se pitäisi vain tuottaa sellaisena palveluna, ettei sivullisten eläinlääkärien tiedot päädy koko maailman käyttöön, Aarnio sanoo.

- Netissä julkaisemisen ongelma on se, ettei käyttötarkoitusta millään tavoin pystytä valvomaan. Netissä julkaiseminen ei ole oikea tapa huolehtia joskus perustellusta tiedon saamisesta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat