Tietokirjailija: Nainen on äksy, mies jämäkkä

Eveliina Talvitie kirjoitti kirjan naisten syrjinnästä.Lehtikuva
Julkaistu 06.03.2013 09:32(Päivitetty 19.06.2013 09:49)

Politiikassa olevat naiset kohtaavat urallaan edelleen syrjintää, uskoo tietokirjailija Eveliina Talvitie.

Talvitien mukaan syrjintää on kuitenkin vaikea osoittaa sormella, sillä se on usein pesiytynyt politiikan rakenteisiin.

Naisia saatetaan esimerkiksi kuvailla sanalla äksy, kun miestä sanottaisiin vastaavassa tilanteessa jämäkäksi.

Talvitie haastatteli syrjintää käsittelevää Keitäs tyttö kahvia -kirjaansa varten muun muassa Tarja Halosta, Elisabeth Rehniä, Heidi Hautalaa, Mari Kiviniemeä, Suvi-Anne Siimestä ja Maria Guzenina-Richardsonia.

– Hämmästyin siitä, miten avoimesti nämä naiset kertoivat kokemuksistaan. He ovat käsitelleet naisena olemista pitkin matkaansa mielessään, ja siksi he ehkä ovat päässeet niin pitkälle, Talvitie arvelee.

Talvitie kertoo, että monet naispoliitikoista kokivat nuorena myös hyötyneensä naiseudestaan. Poliitikoille tärkeää huomiota ja näkyvyyttä on Talvitien mukaan helpompi saada, jos on nuori naisihminen.

– Uskottavuuden saamisessa on sitten omat kiemuransa.

Talvitie ei allekirjoita väitettä, että menestyvien naisten taustalta löytyisi aina vahva mies.

Tukea hän myöntää silti jokaisen tarvitsevan.

– Ilman verkostoitumista ei pääse mihinkään. Nyt ollaan ehkä menossa kohti sellaista tasapainoa, että ei ole onneksi enää niitä hyvä veli -kerhojakaan.

Tietokirjailija Eveliina Talvitie: Minua on tytötelty

(MTV3)

Katso tietokirjailija Eveliina Talvitien haastattelu: (Huomenta Suomi 6.3.2013)

Sumo video id

Tuoreimmat aiheesta

Huomenta Suomi