Tietoa rikkakasveista

Hallittu villiys, valittu vihreys. Niin, sinä itse päätät, mikä on rikkakasvi. Ne ovat yleensä vähään tyytyväisiä viherkasveja ja usein hyviä leviämään. Joskus ne ovat helpoin tapa vihertää sellaiset puutarhan kolkat, joihin jalommat kanssasisaret eivät suostu asettumaan.

Monet rikkakasvit ovat syötäviä, maukkaita ja jopa hyödyllisiä – paitsi meistä ihmisistä myös perhosista, mehiläisistä ja linnuistakin. Rikkakasveilla on myös eroosiota ehkäiseviä vaikutuksia. Parhaimmillaan piha ja puutarha on harmoninen paikka, jossa viihdytään ja joka antaa sopivasti puuhaa ja iloa niin omistajalleen kuin ympäristöllekin.

Mikä on rikkaruoho?

Rikkaruohoiksi kutsutaan ruohovartisia kasveja, jotka kasvavat meidän ihmisten kannalta väärissä paikoissa. Ne ovat usein tehokaita leviämään ja kestävät hyvin ulkopuolista vioittamista. Ne voivat levitä joko siementämällä tai maanalaisten tai -päällisten rönsyjensä avulla. Joidenkin lajien siemenet säilyttävät itävyytensä maassa lepotilassa jopa kymmeniä vuosia. Ne voivat lähteä uuteen kasvuun myös aivan pienestä juuren tai juurakon palasesta.

Mitä haittaa rikkaruohoista on?

Väärässä paikassa kasvaessaan rikkaruohot kilpailevat puutarhan ja kasvimaan hyötykasvien kanssa kasvutilasta, valosta, ravinteista ja vedestä. Oikein tiheinä kasvustoina ne heikentävät myös maan lämpöoloja. Istutusalueilla, koristekasvien, pensaiden ja puiden joukossa ne luovat hoitamattoman ja ränsistyneen vaikutelman.

Rikkakasvien torjuntatapoja

* Ennakoiva torjunta
* Kitkeminen
* Rikkakasvustojen niittäminen
* Haraaminen
* Maanmuokkaus
* Liekitys
* Viljelykatteet
* Leviämisen estäminen
* Lannan ja kompostin laatu
* Harkitulla lannoituksella
* Peittävä kasvusto
* Viljelykierto
* Torjunta-aineet

Roundup on apu rikkakasveihin

Roundup tehoaa lähes kaikkiin vihreisiin kasveihin, muttei sammaleisiin eikä kortteisiin. Teho monivuotisiin kasveihin on parhaimmillaan ennen kukintaa.

Oikein käytettynä se ei jätä maaperään jäämiä vaan muuttuu vedyksi, hiileksi, fosforiksi ja typeksi. Se vaikuttaa kasveihin niiden lehtivihreän kautta ja tuhoaa ne juurineen. Roundupin vaikuttava aine on glyfosaatti. Se imeytyy lehdistä koko kasviin estäen lehtivihreän tuotannon. Siksi kasvi kellastuu ja kuihtuu pois juuristoa myöten.

Lähde: www.roundup.fi

Lue myös:

    Uusimmat