Tieto-Finlandian valinnasta ilmiriita

Marjo T. Nurmisen teos Tiedon tyttäret on saanut tämänvuotisen 30 000 euron Tieto-Finlandia-palkinnon. Valinnan kuudesta ehdokkaasta tehnyt Veikko Sonninen aloitti palkintopuheensa pisteliäästi kiittämällä valintalautakuntaa työnsä helpottamisesta.

- Se helpotti aivan ratkaisevasti päätöksentekoani jättämällä ehdokaslistalta pois sen teoksen, joka olisi saattanut menestyksellä kilpailla ykkössijasta tänään palkittavan kirjan rinnalla. Tarkoitan Panu Rajalan Unio mysticaa, Mika Waltarin elämäkertaa, Sonninen sanoi.

Ulkokirjalliset syyt ratkaisivat

Palkittavan valitsijana Sonnisen asema oli vaikea, sillä hän joutui esiraadin toiminnan takia lähtökohtaisesti ikään kuin valitsemaan vuoden toiseksi parasta tietokirjaa.

Sonnisen mukaan jokaisen teoksen lukeneen on myönnettävä, että kirjallisten syiden perusteella Waltari-elämäkertaa ei voinut kisasta pudottaa.

- Kyseessä ovat siis ns. ulkokirjalliset syyt, mitä ne herrannimessä sitten lienevätkään.

Mielestään loogiselta kuulostavan selityksen lautakunnan menettelylle Sonninen sanoi löytäneensä kirjallisuudesta, Aksel Sandemosen tuotannosta.

Hänen luomansa Janten laki alkaa kehotuksella: Älä luule, että sinä olet jotain.

Sonninen: Mieli- tai ilkivaltaa

- Valintalautakunnilla on toki oikeus vapaasti tehdä päätöksensä, mutta suoranaista mieli- tai ilkivaltaa tulisi mielestäni pyrkiä välttämään, kovisteli Tieto-Finlandia-diktaattori.

(Terhi Hyvärinen haastattelee)

Sonnisella on huomattavaa kirjallista arvovaltaa, sillä hänet tunnetaan palkinnon isänä, Mr Finlandiana. Hän on osallistunut Tieto-Finlandia-palkinnon jakoon palkinnon perustamisesta lähtien kaikkien valinta- ja palkintolautakuntien sihteerinä. Nyt eläköitynyt Sonninen oli 18 vuotta mukana myös valintalautakunnista ja palkitsijoista päätettäessä.

Finlandia-esiraatikin saanut moitteita

Myös Finlandia-esiraati on saanut tänä vuonna moitteita ilmiselvän ehdokkaan, Jari Tervon Troikka-romaanin, jättämisestä kisan ulkopuolelle. Koska sekä Tervon että Rajalan teokset ovat syksyn kiinnostavimpia ja parhaita, ne ovat saaneet myös mediassa runsaasti huomiota. Molemmat miehet ovat olleet myös haluttuja vieraita erilaisissa kirjallisissa tilaisuuksissa.

Rajala: "Keekoilu esillä" liikaa esiraadeille?

Viikko sitten aiheesta kotisivuillaan kirjoittanut Panu Rajala pitää Tervon poisjättöä Finlandiasta isona kömmähdyksenä raadilta.

- Linjassa tavallaan Tieto-Finlandian ratkaisuun. Monikin on rinnastanut tapauksen Waltari-kirjani sivuuttamiseen. Olemmekohan Jarin kanssa liikaa keekoilleet esillä, eivätkä raadit semmoisesta tykkää, Rajala pohtii. Hänen mielestään yleistymässä on ilmiö, että liian ilmeiset diskataan heti kättelyssä.

Rajalan yli 800-sivuinen Waltari-suurelämäkerta ilmestyi lokakuun alussa ja nousi samantien kuukauden myydyimmäksi tietokirjaksi. Tervon Troikka on Mitä Suomi lukee -listan kotimaisen kaunokirjallisuuden kolmonen, heti Ilkka Remeksen ja Laila Hirvisaaren teosten jälkeen.

Esiraadin puheenjohtajana toimi professori Kaisa Häkkinen, jäseninä toimittaja Otso Kantokorpi ja Orimattilan kirjaston johtaja, Kirjastolehden päätoimittaja Jari Paavonheimo. Ehdokkaiden julkistustilaisuudessa raati ilmoitti, että tärkeä kriteeri oli arvioida nimenomaan kirjaa, ei sen tekijää tai aihetta.

Tänään esiraati ei halunnut kommentoida päätöksiään millään lailla.

Voittajassa kaikki kohdallaan

Puheessaan Veikko Sonninen painotti kuitenkin, ettei hänen esiraatia kohtaan esittämänsä kritiikki vähennä Tieto-Finlandialla palkitun Tiedon tyttäret -teoksen arvoa.

- Sen olisi vain suonut tulevan palkituksi enemmän vertaistensa seurassa.

Teos kertoo 25 tiedonhaluisen ja lahjakkaan naisen kohtaamasta vähättelystä ja syrjinnästä antiikin ajoilta valistuksen ajan lopulle.

Sonnisen mukaan Tiedon tyttäret on harvinainen esimerkki tietokirjasta, jossa kaikki elementit ovat kohdallaan.

- Kirja tuo uutta tärkeää tietoa suuren yleisön ulottuville, se on sujuvasti kirjoitettu, sen upeat kuvat ja kiinnostavat kuvatekstit tukevat ja täydentävät tekstin sisältöä ja kirjan visuaalinen ulkoasu on suorastaan häikäisevän tyylikäs.

Sonnista miellytti myös se, että Tiedon tyttäret ei ole katkeransävyinen tilitys historian syrjityistä naisista, vaan yleissävyltään positiivinen ja innostava.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat