Puolitoista vuotta sitten laadittujen ravitsemussuositusten mukaan suomalaisten on hyvä popsia D-vitamiinivalmisteita.
Tarvitsemme D-vitamiinia etenkin talvella, sillä silloin auringonvalo on piilossa, eikä ihminen itse pysty tuottamaan tarvitsemaansa vitamiinimäärää.
Tuolloin myös ruoasta saattaa olla vaikea saada riittävästi D-vitamiinia, jos ei syö kalaa tai käytä vitamiinilla täydennettyjä elintarvikkeita.
Viimeisin tutkimustieto suomalaisten D-vitamiinin käytöstä on vuodelta 2007, jolloin suositukset eivät vielä olleet voimassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Marja-Leena Ovaskainen kertoo, että tuolloin 18 prosenttia aikuisista miehistä ja 34 prosenttia naisista käytti D-vitamiinivalmisteita.
– Nykyään suositusten myötä prosenttiosuus on huomattavasti suurempi, koska esimerkiksi kaikille yli 60-vuotiaille suositellaan D-vitamiinia.
