Tie pohjoiseen

Moneen kertaan on todettu, ettei Mika Kaurismäen tulisi ryhtyä fiktioita kuvittamaan, ne kun tuppaavat lässähtämään myötähäpeän puolelle. Viimeisimpinä esimerkkeinä mainittakoon sekava farssi Haarautuvan rakkauden talo (2009) ja kömpelö draamakomedia Veljekset (2011).

Dokumentaristina Kaurismäen veljeksistä vanhempi on sen sijaan onnistunut uskottavammin, vaikka parin vuoden takainen Vesku olikin epätasainen. Samainen moniosaaja ja Suomen kansan kestosuosikki, Vesa-Matti Loiri, on pääosassa ohjaajan uutukaisessa. Yllättävän sympaattinen road movie maistuu jatko-osalta huilumiehen ristiriitaiseen henkilökuvaan: sen verran paljon yhtymäkohtia todellisuuteen löytyy.

Mikan ja Sami Keski-Vähälän käsikirjoittamassa elokuvassa on jälleen notkahduksensa, mutta myös rutkasti aitoa lämpöä. Sitä tuovat ennen kaikkea Loiri ja toinen pääosanäyttelijä Samuli Edelmann, joiden välillä kytee sekä uskottavaa tragiikkaa että herkullista huumoria.

Timo Porala (Edelmann) on konserttipianisti, jonka yksityiselämä on karilla. Sitten mies löytää kotioveltaan spurgua muistuttavan Leon (Loiri), joka paljastuu hänen isäkseen. Leo on jättänyt perheen pojan ollessa 3-vuotias ja lähtenyt maailman turuille – eikä ole antanut kuulua itsestään 35 vuoteen.

Leo on vastuuton hulivili, joka matkustaa väärennetyllä passilla, dokaa ja naurattaa naisia. Hän on palannut antaakseen pojalleen salamyhkäisen perinnön ja vastaukset menneisyyden kysymyksiin. Siksi on pöllittävä auto ja lähdettävä yhteiselle tielle pohjoiseen.

Mieskaksikon dialogit ja haparoivat kiintymyksen osoitukset ovat nautittavaa seurattavaa. Hilpeän heittiön ja takakireän suorittajan maailmankuvat törmäävät rytisten, mutta matkan edetessä yhteyskin löytyy. Kumpikin tykittää insuliinia ja rakastaa musiikkia. Lauteille päästään Tuure Kilpeläisen orkesterin säestyksellä.

Tie pohjoiseen ei olisi Mika Kaurismäki -elokuva, jos sekaan ei olisi ängetty hikisiä seksiseikkailuja (tietenkin 20 vuotta nuorempien äidin ja tyttären kanssa), markettiryöstöjä ja haulikolla ammuskelua. Yksi kidnappauskin tapahtuu, kun Leon dementoitunut äitimuori (Eila Roine) kaapataan kyytiin vanhustentalosta.

Mutta epäuskottavissa käänteissäänkin leffa jaksaa hymyilyttää. Jotakin perisuomalaista ja jopa haikeaa on tarttunut sekoilujen lomaan.

Naiskuvassaan Kaurismäki pysyy itselleen uskollisena: oivat naisnäyttelijät kuten Elina Knihtilä ja Irina Björklund tuhlataan nolon latteisiin sivurooleihin. Mari Perankosken on tietysti puhuttava panemisesta, vaikka hänen näyttelemänsä tytär onkin ujo masentuja. Peter Franzén vetäisee hauskan roolin kaappihomona hevarina.

Teksti: Tuuve Aro