THL julkaisi uudet vasta-ainetestitulokset – positiivisten näytteiden osuus edelleen matala

8:12
Video: Influenssarokote on tänä syksynä erityisen tärkeä.

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos THL on julkaissut uudet vasta-ainetestien tutkimustulokset.

Tutkimuksien mukaan vasta-ainetesteissä positiivisen tuloksen saaneita on edelleen vähän.

THL päivittää tutkimussivua noin kahden viikon välein. Viimeisen kahden viikon aikana on otettu yhteensä 89 testiä, joista positiivisia oli vain kaksi.

Koko tutkimuksen aikana viikoilla 16–38 on otettu 3866 testiä, joista 98 on ollut positiivisia.

Tutkimuksen päätarkoituksena on selvittää ajantasaisesti, kuinka suurella osuudella eri ikäryhmien ja alueiden väestöstä on koronaviruksen vasta-aineita.

Vasta-aineet ovat koronavirusinfektion sairastamisesta oireisena tai läpikäymisestä oireettomana.

Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä vasta-ainetestien perusteella koronatartuntoja arvioitiin keväällä olleen 1,5–5 -kertaisesti varmistettuihin tartuntoihin verrattuna.

Katso yllä oleva video: Influenssarokote on tänä syksynä erityisen tärkeä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja