Thirty Seconds To Mars -fanit kokoontuivat yhteislauluun – katso video

Thirty Seconds To Mars -yhtyeen fanit kerääntyivät Helsingissä. Yhteislaulun lisäksi fanit paljastivat huikeita tarinoitaan.

Jared Leton luotsaama Thirty Seconds To Mars -yhtye on tuttu siitä, että heidän faninsa ovat erittäin aktiivisia. Sunnuntaina 1. joulukuuta Helsingissä raikui yhtyeen Do or Die -sinkku, kun lähes viisikymmentä fania kerääntyi Tuomiokirkon portaille yhteyslauluun.

Thirty Seconds To Mars -yhtyeen musiikkivideoilla näkyy usein heidän fanejaan. Bändi osoittaa näin ja monella muullakin tapaa, että fanit ovat heille hyvin tärkeitä. Echelon-nimellä kulkeva faniryhmä sai alkunsa 2000-luvun puolessa välissä.

Videolta voit kuulla fanien tarinoita bändin suosioon liittyen ja heidän versionsa Do or Die -sinkusta.

– Echelon eli tämä meidän fanikunta on minun elämä ja merkitsee minulle äärimmäisen paljon, koska tämä koko yhteisö on pelastanut minut ja tulee pelastamaan ja auttamaan minua elämässä eteenpäin varmaan koko loppuajan, bändin fani Rosamari Rissanen kertoo videolla.

Thirty Seconds To Mars -yhtye on julkaissut neljä albumia ja esiintynyt Suomessakin lukuisia kertoja. Yhtyeen muodostavat Jared Leto, Shannon Leto sekä Tomo Miličević.

Seuraavan kerran bändin voi nähdä Suomessa Hartwall Areenalla 8. maaliskuuta 2014.

Katso video yhteislaulusta.

(MTV VIIHDE)

Lue myös:

    Uusimmat