Mainos

Therese julkaisi vetoomuksen puhelinvarkaalle: "En välitä puhelimesta, mutta siellä oli viimeiset kuvat lapsistani isänsä kanssa"

Varas vei puhelimen mukana perheen viimeiset muistot isästään. 

Ruotsalainen Therese Hökklo, 35, on julkaissut Facebookissa koskettavan vetoomuksen, jonka avulla hän toivoo saavansa varastetun puhelimensa takaisin. Puhelimen kätköissä on nimittäin jotain, jolla on koko perhelle äärimmäisen suuri merkitys. 

 – En välitä puhelimesta, mutta siellä oli viimeiset kuvat lapsistani isänsä kanssa, Hökklo kertoo. 

Puhelin oli hävinnyt ostosreissulla, jossa Hökklo oli ollut yhdessä viisivuotiaan tyttärensä ja puolitoistavuotiaan poikansa kanssa. Äiti kertoo murtuneensa täysin huomattuaan puhelimensa hävinneen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Kipu tuntui koko kehossani. Puhelimessani oli kuvia ja videoita viimeisestä joulusta, jonka lapseni saivat viettää isänsä kanssa, joka kuoli muutama päivä ennen joulua, Hökklo selittää, miksi puhelimella on hänelle niin suuri merkitys. 

"Se oli viimeinen kerta, kun tapasin hänet"

Perhe oli järjestänyt syöpää sairastavalle isälle joulun jo etukäteen varmistaakseen, että he saisivat viettää vielä yhden joulun yhdessä. Reilu viikko ennen jouluaattoa perhe oli vieraillut isän luona sairaalassa jouluvaatteissa ja joululahjat mukanaan.

– He avasivat joululahjoja isänsä kanssa ja kuvasin sen puhelimeni kameralla. Se oli viimeinen kerta, kun tapasin hänet. Video merkitsee meille kaikille äärimmäisen paljon, Hökklo kertoo.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Kaksi päivää isälle järjestetyn juhlan jälkeen hän nukkui pois.

Keskellä surua ja hautajaissuunnitelmia äidille ei ollut tullut mieleenkään, että hänen olisi pitänyt siirtää tärkeät kuvat talteen. Julkaisemassaan päivityksessä äiti lupaa maksaa 5000 kruunua, eli reilu viisisataa euroa puhelimen palauttajalle.

– Jos haluat pitää puhelimen, lähetä minulle edes puhelimen muistikortti, äiti pyytää.

Lähde: Expressen

"Suru on monelle suomalaiselle tabu kuin kuolema." Katso videolta Huomenta Suomessa käyty keskustelu aiheen ympäriltä. 

6:32

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.