Therese Johaugin lomareissu päättyi erikoisesti, vaelluksen jälkeisellä ajomatkalla karut seuraukset – "En nähnyt polvilumpioitani"

7:15
Näitä hetkiä varten urheilijat kesällä harjoittelevat. Therese Johaug selätti Tour de Skin rankan loppunousun naisten kisan ykkösenä.

Therese Johaugin kesäharjoittelu ei ole sujunut lainkaan toiveiden mukaisesti. Ylirasituksestakin kärsineen Johaugin kroppa koki kovia myös kesäloman aikana.

Johaug on paininut kesän aikana ylirasitusongelmien kanssa, minkä vuoksi hän ei pystynyt harjoittelemaan normaalisti muutamiin viikkoihin. Johaug kertoi hiljattain, että vaikeudet johtuivat harhaan johtaneista laktaattitesteistä.

Johaugilla on riittänyt haasteita myös harjoittelukauden ulkopuolella. Norjalaistähti oli kesälomansa aikana vaeltamassa Norjan Lofooteilla, mutta reissu ei sujunut täysin ongelmitta.

– Viimeisenä päivänä teimme 6-7 tunnin retken, jonka jälkeen uimme meressä ja hyppäsimme autoon. Ajoimme 20 tuntia, emmekä juuri nukkuneet, Johaug kertaa tapahtumia Dagbladetille.

Kotimatkan jälkeen Johaug huomasi jonkin olevan pielessä. Norjalaistähden jalat olivat nimittäin pahasti turvonneet.

– Jalkani olivat niin turvoksissa, etten nähnyt polvilumpioitani. Kehossani oli niin paljon nestettä, melkein kolme litraa ylimääräistä nestettä, kun pääsin kotiin, Johaug sanoo.

– Mietin, että hemmetti. Tunsin sen (nesteen) kunnolla jaloissani, hän jatkaa.

Turvotus haittasi myös Johaugin harjoittelua niin, että norjalaistähden oli rauhoitettava hetkeksi tahtia.

– Kävin kisoissa ja jatkoin harjoittelua, mutta se ei helpottanut. Lopulta minun oli nostettava jalkaa kaasulta. Tiesin, ettei se parantuisi ihan päivässä, Johaug kertoo.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja