Jatkaako uraa vai yrittääkö äidiksi? Monet urheilijanaiset käyvät huippuvuosinaan kiperää pohdintaa. Toistamiseen hiihtoladuilta syrjään siirtynyt Therese Johaug avaa, miten hän asiaan suhtautui.
Norjan yleisradioyhtiö NRK nosti esiin, että urheilija voi olla noin kolmekymppisenä maailman parhaiden joukossa ja haluta äidiksi.
– Nyt voit vihdoin voittaa mitaleja, saada sponsoreita ja nauttia monien vuosien kovan harjoittelun hedelmistä. Mutta haluat myös lapsia samaan aikaan kun tunnet biologisen kellon tikittävän. Voiko olla liian myöhäistä, jos odotat liian kauan? Mikä valinta sinun pitäisi tehdä?
Norjalainen maastohiihtokuningatar Therese Johaug lopetti uransa ensimmäisen kerran vuonna 2022. Hän oli tuolloin 33-vuotiaana yhä lajinsa suuri huippu mutta halu saada lapsia painoi vaakakupissa eniten.
– En voisi koskaan antaa itselleni anteeksi, jos olisin jatkanut uraani 38- tai 40-vuotiaaksi asti ja jättänyt lapset hankkimatta, koska olisi ollut liian myöhäistä, Johaug sanoi.
– En olisi koskaan voinut elää sen kanssa.
Pakastusmahdollisuus
Naisten raskaaksi tulemisen mahdollisuudet alkavat pienentyä merkittävästi 35 ikävuodesta eteenpäin hedelmällisyyden laskiessa. Munasolujen määrä ja laatu heikkenevät.

