Williams-tallin moottoritoimittajan BMW:n toiminnanjohtaja Mario Theissen uskoo vakaasti, että tallin vauhti tulee paranemaan loppukauden kilpailuissa.
Williams on valmistajien sarjassa neljäntenä. Eroa kolmatta sijaa hallussaan pitävään BAR-talliin on kertynyt jo 30 pistettä. Unkarissa Williams palaa käyttämään perinteisempää keularatkaisua autossaan.
- Alkukausi oli meille hyvin vaikea. Olemme kuitenkin hitaasti mutta varmasti keränneet jatkuvasti lisää vauhtia. Juuri tästä urheilussa on kysymys. On vahvoja kausia, mutta heikompien aikojen koittaessa on vain taisteltava. Williams ja BMW taistelevat yhtenä joukkueena. Loppukausta tulemme näkemään useitakin parannuksia, ja uskon vakaasti meidän pääsevän lähemmäs kärkeä, kertoi Theissen.
Theissen myöntää, että jotkut kauden aikana otetut riskit eivät ole aina kannattaneet.
- Olemme tallina tehneet joitakin selviä virheitä, mutta olemme joutuneet kärsimään myös huonosta tuurista. Takaa-ajajana meidän on ollut pakko ottaa suurempia riskejä kuin tavallisesti, totesi Theissen.
(MTV3)